Nro 5-2016
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Alue-esittelyt ;  Nähtävyydet ;  Teatterit, orkesterit ;  Juhlapaikat, kokouspaikat ;  Aina ; 
Avainsanat: Nelostie, Päijät-Häme, Lahti, Sibeliustalo, arkkitehtuuri, konsertit, kulttuuri, kokous, juhlat, saunaosasto, ruokailu,

Nelostie Päijät-Häme


Vuonna 2000 valmistunut Lahden Sibeliustalo on näyttävä rakennus myös iltavalaistuksessa. Kuva: Lahden Sibeliustalo

Sibeliustalo on täyden palvelun elämyskeskus

Vuonna 2000 vanhan tehdasrakennuksen yhteyteen valmistunut Lahden Sibeliustalo herätti henkiin Vesijärven historiallisen satama-alueen. Arkkitehtuurissaan upeasti uutta ja vanhaa yhdistelevä konsertti- ja kongressikeskus palvelee tulevaisuudessa entistä kattavammin yrityksiä, yhdistyksiä ja matkailijaryhmiä.


  Suomalaisen mäntymetsän inspiroima Metsähalli on Sibeliustalon sydän, joka yhdistää näyttävästi talon eri osat toisiinsa. Korkein lasiseinin kehystetty sali muuttaa tunnelmaansa säätilan mukaan. Järvenselälle laskeva aurinko luo mieleenpainuvan maiseman, jota korostavat suomalaista metsää kuvailevat yhdeksän puupilaria kattoa kohti levittyvine oksistoineen.


SuomiLOVEn kuvaukset menossa Sibeliustalon pääsalissa. Kuva: Lahden Sibeliustalo
  Metsähallista kuljetaan kohti Sibeliustalon pääsalia, jonka ainutlaatuinen akustiikka on kerännyt kansainvälistä kiitosta ja kunniaa. Markkinointipäällikkö Petra Peltovako kertoo Wall Street Journalin valinneen Sibeliustalon viiden ja The Guardian kymmenen maailman parhaan konserttisalin kermaan.

Tilat pieniin ja suuriin tilaisuuksiin

  Sibeliustalon kongressisiipi tarjoaa kokous- ja juhlakäyttöön erikokoisia tiloja, joista jokaisesta avautuu upeat näköalat Vesijärven yli. Metsähallista tuttua teemaa mukailevat, suomalaisesta metsästä nimensä saaneet valoisat kabinetit vaihtelevat 20 hengen kokoustiloista 140 hengen Kuusi-kabinettiin, jossa on tanssittu jopa häitä.


Sibeliustalon kabineteista on upeat näkymät Vesijärven yli. Kuva: Lahden Sibeliustalo
  – Yläkerrasta löytyy lisäksi saunatilat kabinetteineen, mitä ei ihan jokaisesta konserttitalosta löydy, Peltovako vinkkaa.

  30 hengen saunakabinetti tarjoaa viihtyisän oleskelupaikan ennen illan konserttia vaikkapa ystäväporukan yhteisiin hetkiin. Vuoden 2017 alussa Sibeliustalo ja Lahden Messut yhdistävät voimansa, minkä ansiosta vieraille voidaan jatkossa tarjota kokonaisvaltaisempia tiloja ja palveluja entistä monipuolisempaan käyttöön.

  – Lahden Messujen tiloissa järjestyvät suuretkin tapahtumat, joista on helppo siirtyä Sibeliustaloon illanviettoon, Peltovako kertoo.

Hyvän mielen ravintolakulttuuria

  Niin pienen kuin suurenkin tapahtuman kruunaavat maistuvat tarjoilut. Sibeliustalon maukkaista menuista vastaava Kanresta valmistaa hyvän mielen ruokaa puhtaista, kotimaisista raaka-aineista.


WDC Gaala Sibeliustalon Metsähallissa. Kuva: Lahden Sibeliustalo
  – Kanresta tukee toiminnallaan Suomen Kansanterveysyhdistyksen jäsenjärjestöjä, kuten Lastentautien tutkimussäätiötä, Suomen Sydänliittoa ja Vanhustyön keskusliittoa. Myös yksittäiset konserttivieraat voivat tilata väliaikatarjoilut etukäteen ja nauttia siten kiireettömästä väliajasta hyvää tehden, toteaa Peltovako.

  Kokenut ja palveleva henkilökunta on Sibeliustalolle elintärkeä voimavara, jonka merkitystä Peltovako ei voi tarpeeksi korostaa.

  – Ystävällinen ja asiantunteva asiakaspalvelu luo pohjan onnistuneelle illalle.

Laadukasta ohjelmaa joka makuun

  Sibeliustalo haluaa tarjota kulttuurielämyksiä ihan jokaiselle ikään ja makuun katsomatta. Lokakuun lopulla käynnistynyt pikkujoulukausi tuo mukanaan paitsi Sinfonia Lahden konsertteja, laajan skaalan eturivin tähtiesiintyjiä.



  – Pikkujoulubileissä viihdyttävät Antti Tuisku sekä Roope Salminen & Koirat, ja lasten ikisuosikki Ti-Ti Nallekin saapuu Sibeliustaloon marraskuun lopulla. Joulukonserteissa esiintyvät muun muassa Vesa-Matti Loiri, Raskasta Joulua -kokoonpano, Club for Five ja Rajaton-yhtye, Peltovako esittelee.

  Tulevan kevään nimiin kuuluvat muun muassa Mikko Kuustonen, Finlandia-klubin haltuunsa ottava ruotsalainen Amaranthe ja Norjasta saapuva Stavangerin sinfoniaorkesteri. Sibeliustalon saleissa nauretaan säännöllisesti myös useiden suomalaisten stand up -koomikoiden vitseille.




http://www.sibeliustalo.fi

Tekstin kirjoittiSaana Jaakkola


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »