Tien päällä täyttä tykitystä – Kokkola ja meritunnelmat

Harjoittelun jälkeen elämä tien päällä alkaa sujua mainiosti. Vaunu seuraa nätisti ja maisemat vaihtuvat vaivatta. Koetan tehdä koko kansan ultimaattisen road trip soittolistan, mutta se ei enää ole mahdollista. Olen sössinyt Instagramin kanssa ja seuraajien mainiot musat hukkuvat arkistoihin. Musiikki on kuitenkin oleellinen osa monelle reissaajalle. Tässä kirjoituksessa lähestyn kohteita myös musiikin kautta, joten kaiva esille myös Spotify, Youtube tai joku muu vastaava tapa musiikin kuunteluun.

Tällä kertaa apukuskina ja vaihtuvana kuljettajana toimii ystäväni. Yksin reissaaminen mahdollistaa huikean vapauden tunteen. Itsenäisyys pakahduttaa sydämen ja maa jalkojen alla vahvistuu minun vahvistuessa sen päällä. Kuitenkin yksin ollessa jotkin ilot jäävät valjummiksi. Ehkä kokee vahvistuvansa ja muuttuvansa rohkeammaksi, mutta ystävän kanssa löytää itsensä nauramasta tauotta ja vatsalihakset krampaten.

Tällä kertaa olemme suunnitelleet hieman paremmin. Meillä on tilaa spontaaniudelle, mutta olemme löytäneet sivuston kautta kiinnekohtia, joista tarrata. Lähdemme myöhään illalla liikkeelle ja ajamme kohti auringonlaskua, Virtoja, Pohjanmaata ja lopulta merta.

P-paikan rotkoilta peltojen keskelle

Laita taustalle soimaan albumi: Moriarty – Gee Whiz But This Is a Lonesome Town

Torisevan rotkojärvet. Häijyt, upeat, hiljaiset kallioseinämät ja niiden pohjalla musta vesi. Keikumme rotkojen reunamilla iltamyöhällä, juuri perille saapuneina. Etsimme aamu-uintikohtaa ja tunnustelemme hiljaisia kallioita, sitä yhtymäkohtaa, jossa vesi silittää kiveä. Hieno paikka viettää yö, toteamme.

Torisevan rotkojärvet löytyvät Virroilta

Yö on kuitenkin pitkä P-paikalla, kun rekkojen tasainen ja voimakas hurina herättää tuon tuosta. Vaunu värisee, tanner tutisee ja minä valvon kesäyön sinessä. Kaipaan leirintäalueiden hellään huomaan. Hiljaisuuteen, joka alkaa tiettyyn kellonaikaan ja jota ei kierretä. Kuvittelen, miten ihanalta korvatulpat tuntuisivat, minkä rauhan ne takaisivat.

Aamulla sinkoamme kohti Pohjanmaata ja Kokkolaa. Seuraamme kuinka kuusimetsät katoavat peltojen tieltä. Kuinka lyhyt kantama muuttuu pitkäksi ja maatalot alkavat kurottelemaan kohti taivasta. Pian rakennukset ovat punaisia ja tienlaitamia koristavat hylätyt ja autiot talot. Niiden kauneus kouristaa.

Olen itse vahva kantri- ja folkmusiikin ystävä, mutta toisinaan nuo tyylit eivät täysin sovi Savon metsien keskelle. Kuuntelemme Moriartya ja oivallan, että Pohjanmaalla voisi soida kantri. Se voisi soida vaikka vain autossani kuljettamassa minua kiemurtelevilla teillä ja mielikuvissa! Kiedon mieleni leppoisana nojaileviin sähkötolppiin ja kauniisiin perunankukkiin, jotka nousevat ikuisesta tasaisuudesta. Baby täällä on kotini! En osaa selittää sitä paremmin!

Ohtakari sanoo seis!

Laita taustalle albumi: Lyyti – Meitä ei ole kutsuttu

Viemme vaunumme Kokkola Campingiin, jossa saamme helpon paikan asettautua. Taktiikkanamme on asettaa tukikohta meren rannalle. Sen suomasta pysähtyneisyydestä voimme seikkailla. Ei mene aikaa yöpaikkojen pohtimiseen, ei ylimääräiseen. Kokkola Campingistä löytyy kaikki ja sijainti on erinomainen. Ensimmäisenä iltana jätämme vaunun lepäämään ja lähdemme kohti Ohtakaria ja sen kalastajakylää.

Ohtakarin kalastajamökit ja korkea taivas

Ensin aurinko hivelee pehmein ottein peltojen muuttuessa metsäksi. Sitten metsä, joka tuntuu tutulta, muuttuu vieraaksi metsäksi, ruohoksi, lyhyiksi puiksi. Tie kapenee. Meren tuoksu voimistuu, kun painan kaasua. Ja sitten, yhtäkkiä metsän jälkeen, avautuu erikoinen dyynimaisema. Missä olemme?

Olemme hiekassa, joka on sileää ja kiertyy varpaiden ympärille. Aalloissa, jotka silittävät nilkkojamme. Kosteassa meren tuoksussa, joka pitelee meitä sylissään. Oranssissa heinikossa, kapealla tiellä, kivikkoisella polulla. Punaisten torppien välissä hiljaa.

Kuljemme Ohtakarissa lumoutuneina. Sitä on vielä vaikeampaa selittää kuin Pohjanmaan notkistunutta läsnäoloa. Miksi me vaikenimme ilta-auringossa kiertäessämme Ohtakarin luontopolkua? Mikä salpasi meitä, kun lötkötimme rantakivillä aaltojen pauhatessa rantaan? Kuinka äänettömiä meistä tuli, kun katsoimme luonnon ja ihmisen yhteistyötä.

Ohtakarista löytyy kalastajahistoriaa, joka avautuisi, jos vierailisi kalastusmuseossa. Olemme kuitenkin myöhässä ja joudumme liikkumaan intuitiomme varassa. Joudumme menemään kohti asioita rohekasti ja liikkumaan vierailijoina. Se ei haittaa. Tunnistamme paljon syvemmillä tasoilla, mistä on kyse. Tunne on raskas ja kevyt samaan aikaan, erittäin hankala selittää. Sinun on kuljettava Ohtakarin poluilla ilta-auringossa tai syysmyrskyssä, jotta ehkä ymmärrät siitä, mitä sanon. Lyytin albumin yhdistelmä haikeutta ja iloa, juhlaa ja hiljentymistä kuvaa parhaiten Ohtakarin häkellyttävää tunnelmaa.

M/S Jennyllä Tankarin majakkasaarelle

Laita taustalle soimaan albumi: Karima Walker – Walking the Dreaming Body

Kokkola Campingin läheltä löytyy myös tunnetun M/S Jennyn satama. Risteilijä kuljettaa matkustajia Tankarin majakkasaarelle ja olemme varanneet matkan sinne. Laivalla tuulee ja tulee hieman huono-olo, mutta maissa kaikki karisee ja pääsemme ilmaiselle opastetulle kierrokselle.

Tankarin majakka

Kierroksella käymme läpi saaren historiaa merkittävänä luotsiasemana ja hylkeenpyyntitukikohtana. Saarelta löytyy pieni ja äärimmäisen suloinen kirkko, museo ja majatalo. Myös kahvila ja uimaranta, sekä luontopolku. Unohtamatta tietenkin jykevää punavalkoista majakkaa ja sen ympärillä nököttäviä punavalkoisia puurakennuksia.

Huomaamme, mikä ero on sillä tutkiiko kohdetta yksikseen vai opastettuna. Opastetulla kierroksella katson saarta kaukaa. En tunne mitään, vaikka kallio on kuuma ja taivas korkealla. Minä vain, noh, katson. Ystäväni kuitenkin nauttii uuden oppimisesta. Siitä, että talot avautuvat ja historia tulee lähemmäksi. Hän poimii yksityiskohtia ja saa minutkin hieman innostumaan.

Opastetun kierroksen jälkeen syömme eväämme kalliolla majakan katseen alla. Minua huimaa ja väsyttää. Olen kuin Karima Walkerin levyn aaltoileva ja humiseva tunnelma.

Eväsretken jälkeen kuljen paljain jaloin luontopolulla ja pääsen ihastelun makuun. Perinnemaisemaa hoitavat lampaat jäävät näkemättä, mutta pienet ja romanttiset hiekkarannat vilahtavat silmissämme. Pohdimme, millaista olisi viettää lapsuudenkesä meren ympäröimänä, pienessä punaisessa mökissä? Saapua laivalla ja olla luonnon armoilla kesästä toiseen? Tai mitä majakanvartioiden perheet tekivät?

M/S Jennyn romanttinen tunnelma

Laiva kuljettaa takaisin Kokkolaan ja suo yhden romanttisen tunnelman. Istun alakerran ravintolan pöydän ääressä kirjoittamassa kirjettä, kun vastapäisessä pöydässä istuu kameraansa huoltava henkilö. Hän nojaa käteensä ja minä viimeistelen kirjeeni. Nostan katseeni ja annan sen pysähtyä, sykkeen nousta, katseen olla. Hymyilemme aalloissa toisillemme ujoina. Hän hörppää kylmää juotavaansa ja tulee maihinnousu.

Kertakaikkiaan tämä on Kokkola!

Laita taustalle soimaan: joku Suomihittikokoelma!

Tankarin retken jälkeen nukumme päiväunet ja lähdemme tutkimaan Kokkolaa. Me emme tiedä Kokkolasta yhtään mitään. Olemme pohtineet Kokkolalaista sielunmaisemaa, jotain ydinprototyyppiä, jotain eristettävää ja kenties pullotettavaa piirrettä. Emme ehkä löydä sitä, mutta harhailujemme jälkeen olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä löytöihimme.

Nimittäin Kokkola on erilaisten aikakausien sulatusuuni. Vanhaa kaupunkia, keskivanhaa ja aivan uutta. Puisia rakennuksia ja kolkkoja betonilaatikoita sikin sokin. Löydämme viehättäviä yksityiskohtia aivan sattumalta ja Kokkolan keskusta kukkii valtoimenaan! Meidän piti kiertää vain kortteli, mutta vaeltelemme päämäärättöminä hyvän rupeaman.

Pysähtelemme ja kuulostelemme. Vierailemme iltatorilla, jossa hyvän ruoan tuoksu leijuu vahvasti. Ihmiset ovat iloisia, lempeän näköisiä, ehkä jopa raukeita. Täällä olisi niin paljon nähtävää, mutta olemme jo uupuneita. Ensi kerralla sitten. Kokkola on kokoelma Suomea, sen historiaa ja nykyhetkeä. Täydellinen hittipotpuri ja tiivistelmä!

Kokkolan kesäinen iltatori

Palaamme leirintäalueelle kuuntelemaan illan trubaduuriesitystä. Paikallisten oluiden siivittämänä tutkailemme yleistä tunnelmaa. Ihmiset viihtyvät, musiikki soi. Päivien raukeus alkaa painaa ja kiitämme illasta! Kokkola Camping ja koko Kokkola on täynnä yllätyksiä!

Viimeiseksi Vimpeli

Taustalle soimaan: Topi Sorsakoski & Agents – In Beat

Kiitämme Kokkola Campingia makeista yöunista, siitä rauhasta jota kaipasin kipeästi Torisevan rotkojärvien P-paikalla. Camping on myös ollut siisti ja sieltä on löytynyt kaikki tarvitsemamme. Sijaintikaan ei voisi olla parempi! Sen suosio näkyy myös karavaanareiden virrasta, joka on lähes taukoamaton. Paikat hupenevat nopeasti, joten halutessaan yöpaikan, on mentävä ajoissa.

Vimpelin Seon autenttinen rentotunnelma!

Kotimatka sujuu takkuillen ja kiukkuillen – joskus niinkin. Matkan vaivalloisuus katkeaa kuitenkin kuin seinään, kun pidämme pissatauon Vimpelin Seolla. Mikä aikamatka! Vain raskaana leijuva tupakansavu uupuu. Juomme kahvit ihastellen retroa tunnelmaa, joka ei tunnu siltä, että sitä oltaisiin kovinkaan paljoa haettu. Se vain on ja niin sanoo myös työntekijä: ”tämä on kaiketi aina ollut näin”. <3 <3 <3 Tarkistamme myös rengaspaineet (tai ajamme vaunun korjaajien eteen ja pyydämme heitä tekemään tarkistuksen) ja jatkamme kotiin tyytyväisinä! Oppi: valitse matkakeitaasi tai luota vaistoosi, mutta aarteita löytyy!

Kommentit

mood_bad
  • Ei vielä kommentteja.
  • Lisää kommentti