Nro 5-2015
Luokittelu: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ;  Alue-esittelyt ;  Ruokailu, majoitus ;  Juhlapaikat, kokouspaikat ;  Aina ; 
Avainsanat: Via Karelia, Suomussalmi, ravintola, Kultainen Kukko, tilausravintola, Vanha Kurimo, Veikko Huovinen, Pekka Huovinen

Via Karelia


Ravintola Kultainen kukko sijaitsee Suomussalmen keskustassa. Kuvat: Ravintola Kultainen Kukko

Suomussalmella sydämet sykkivät hyvälle ruoalle

Kahvi- ja ruokaravintola Kultainen Kukko on palvellut Suomussalmen taajamassa jo vuodesta 1993 alkaen. Tyytyväisten asiakkaiden toiveesta ravintolan oheen syntyi pian pitopalvelu, jonka myötä sai alkunsa myös viitostien varrella sijaitseva tilausravintola Vanha Kurimo.


  Huovisen ravintolaperheessä vaalitaan perinteitä ja puhtaita makuja jo toisessa polvessa. Pari vuotta sitten pitkän ravintolauran päättänyt Veikko Huovinen antoi vetovastuun ravintoloista pojalleen Pekalle. Sukupolvenvaihdoksesta huolimatta perheyrityksen arvot säilyvät ennallaan – sekä Kultaisen Kukon että Vanhan Kurimon kulmakiviä ovat erinomainen palvelu, viihtyisä tunnelma ja rakkaus hyvään ruokaan.

Pikkusuolaisesta pihveihin ja burgereihin

  Kultaisen Kukon lounasbuffet on katettuna jokaisena arkipäivänä. Höyryävän herkullisen keittolounaan lisäksi tarjolla on päivittäin kaksi lämmintä ruokaa sekä monipuolinen ja raikas salaattipöytä. Leipä saadaan lounaspöytään tuoreena paikalliselta leipomolta.


Kultaisen Kukon tilat muuntuvat moneen. 
  Keittiössä kunnioitetaan luonnollisia ja tuoreita raaka-aineita. Lähiruoka on suuressa arvossa, ja kala on aterian kuninkaana niin usein kuin mahdollista. Hauskoista hampurilaisistaan tunnetun Kultaisen Kukon listalta löytyy muun muassa rukiin kruunaama merilohiburger. Kahvikupin kaveriksi on valittavana sekä suolaista että makeaa.

  Kultaisen Kukon tilat muuntuvat tyylikkäästä cocktailtilaisuudesta rentoon illanistujaiseen tai perinteiseen perhejuhlaan. Ryhmät ovat tervetulleita ruokailemaan Kultaiseen Kukkoon myös normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.

Tuoksujen ja makujen tunnelmaa Vanhassa Kurimossa

  Tunnelmallinen maalaistalo Vanha Kurimo on ollut osa ravintolaperhettä jo lähes 15 vuoden ajan. 


Tunnelmallinen tilausravintola Vanha Kurimo.
Tilausravintolana palvelevan hirsirakennuksen avarassa pirtissä arkinenkin ruokailu muuntuu ikimuistoiseksi juhlahetkeksi. Idyllisen ilmapiirin kruunaavat ilmassa leijuva lämpimäisen tuoksu, lempeästi lepattavat kynttilänliekit ja kaunis, juhlallinen kattaus. 


Herkkuja notkuva Vanhan Kurimon noutopöytä.
  Vanha Kurimo sijaitsee valloittavien maalaismaisemien ympäröimänä, keskellä vehreitä heinäpeltoja. Lämpimänä kesäpäivänä aterioida voi myös ulkosalla, ja ensi kesäksi lähimetsään valmistuu alueen historiaa esittelevä kulttuuripolku, jonka varrella on mukava verrytellä pitkän ajomatkan puuduttamia raajoja.





Tekstin kirjoittiSaana Jaakkola


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »