Nro 3-2015
Luokittelu: Aina ; 
Avainsanat: Päätoimittajalta, pääkirjoitus, Ahti Oksman




”Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen…”, lauletaan näihin aikoihin kouluissakin. Myös meille lehden tekijöille on koittamassa tuo suloinen suvi, jolloin saamme hengähtää ja kerätä voimia seuraavaa kautta varten.


  Kulunut kevät on ollut tiimillemme työntäyteinen. Matkailu kotimaassa.fi -lehden kolmen tuhdin numeron lisäksi olemme olleet mukana kaksilla messuilla sekä tuottaneet alusta loppuun Suomen Sininen tien vuoden 2015 esitteen. Tämä kaikki on vaatinut niin pitkiä työpäiviä ja lukuisia ajokilometrejä kuin venymistä ja kärsivällisyyttä koko joukolta. Lämmin kiitos kaikille! 

  Tässä numerossa esittelyvuorossa on Kuninkaantien viimeinen osuus Espoosta Virolahdelle. Toimintatapamme mukaisesti kiertelin alueella usean viikon ajan tutustuen sen kohteisiin ja nähtävyyksiin. Kuninkaantien tämä osuus lienee muuttunut kaikkein eniten sitten kuninkaiden – ja muuttuu koko ajan. Kehä III:n lisäksi kokonaan moottoritieksi muuttuva valtatie 7 vie matkaajan kauaksi alkuperäisestä Kuninkaantiestä. Valmistuttuaan uusi tie parantaa tuntuvasti liikennettä Helsingin ja Vaalimaan välillä, mutta tuo myös omat haasteensa vanhan tien varrella oleville matkailukohteille. 

  Suurin osa kaikista suomalaisista matkailuyrityksistä on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joille kotimaanmatkailijat ovat hyvin tärkeitä – ellei elinehto. Olemme tyytyväisyydellä seuranneet Olet jo perillä -kampanjaa, joka nyt nostaa erityisesti tätä asiaa. Yli kymmenvuotinen kokemus vakkasuomalaisen ryhmämatkakohteen vetäjänä osoitti, että maassamme on todella vähän niitä tahoja ja medioita, joiden painopiste on kotimaanmatkailussa. Sen johdosta seitsemän vuotta sitten syntyi Matkailu kotimaassa.fi -lehti, joka näiden vuosien aikana on osoittanut tarpeellisuutensa kotimaanmatkailun nostajana ja puolestapuhujana.

  Tätä todisti myös kevään messuilla niin kotimaisilta matkanjärjestäjiltä kuin matkailualan opettajiltakin saamamme positiivinen palaute ja kannustus. Kannustavaa oli myös ilmoitus, että johtava eurooppalainen luottoluokitusjärjestelmän kehittäjä Bisnode oli maaliskuun lopulla nostanut lehden kustantajayhtiö Menuetti Group Oy:n korkeaan AA- luottoluokkaan, johon vuonna 2015 yltää vain 16% kaikista suomalaisista yrityksistä.

  Koko toimituskuntamme puolesta toivotan kaikille lehtemme yhteistyökumppaneille ja lukijoille hyvää ja virkistävää kesää!








Tekstin kirjoittiAhti Oksman


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »