Nro 2-2014
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Alue-esittelyt ;  Tapahtumat ;  Nähtävyydet ;  Teatterit, orkesterit ;  Aina ;  Kesä ; 
Avainsanat: Pirkanmaan kulttuurikierros, Nokia, Nokian Teatteri, Kennonnokan kesäteatteri, Nancy Holt, Pinsiö, Up and Under, Tapsan Tahdit

Pirkanmaan kulttuurikierros


Popeda Tahtiteltassa 2013. Kuva: Tapsan Tahdit

Nokia – sopivasti pieni, sopivasti kansainvälinen

Nimi Nokia tunnetaan kaikkialla maailmassa. Matkapuhelinten siivellä maailmankartalle singahtaneessa kaupungissa yhdistyvät monipuoliset palvelut ja ihmisläheinen tunnelma.


  Vaikka Nokian kaupungissa ei olekaan koskaan valmistettu matkapuhelimia, kaupungilla on pitkät teolliset juuret. Teollinen kehitys alkoi 1800-luvun loppupuolella puuhiomosta ja jatkuu edelleen. Nokian syntymiseen ja kehittymiseen teollisuuden voittokulussa pääsee tutustumaan omatoimisesti kaupungin keskustassa sijaitsevassa Tehdassaaressa, jossa eri-ikäiset tehdasrakennukset ja niiden lomiin sijoitetut opaskyltit kertovat tarinoita ajoilta, jolloin Nokia oli teollisuuspohatoiden kiikarissa – ajoilta paljon ennen mobiililaitteita.

Teatteria jo 100 vuotta

   Tehtaat tarjosivat alkuun työväestölleen vapaa-ajanharrastuksia, mutta pian perustettiin työväenyhdistys, joka järjesti monenlaista vapaa-ajantoimintaa. Tältä pohjalta syntyi myös Nokian Työväen näyttämö, nykyinen Nokian Teatteri.

   Nokian Teatteri on jo satavuotias. Aikojen kuluessa teatteri on kehittynyt näytelmäkerhosta maanlaajuisesti tunnustetuksi ammattilaisvetoiseksi harrastajateatteriksi, jonka esityksiä tullaan katsomaan ympäri maakuntaa ja kauempaakin. Nokian Teatteri on profiloitunut erityisesti laadukkaiden musiikkinäytelmien esittäjänä, ja myös satavuotisjuhlia vietetään musiikin parissa: juhlavuoden kunniaksi teatteri nimittäin tuo Kennonnokan kesäteatteriin Tapio Parkkisen kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän Onni, jonka annoin pois. Näytelmä perustuu Nokialla syntyneen, värikkään ja lahjakkaan Toivo Kärjen elämään ja musiikkiin.



Kantaesitys saa ensi-iltansa Kennonnokan kesäteatterissa juhannuksen jälkeen.

Nancy Holt Pinsiössä

   Pinsiössä, Nokian, Ylöjärven ja Hämeenkyrön rajalla, on mahdollisuus nähdä ja kokea jotain ainutlaatuista koko Suomessa. Pinsiön soramontuilla sijaitsee massiivinen ulkoilmataideteos, maailmankuulun ympäristötaiteilijan Nancy Holtin suunnittelema Yltä ja alta (Up and Under). Se rakennettiin sorakuopan maisemoimiseksi.


Nancy Holt ja ulkoilmataideteos Up and Under. Kuva: Strata
   Maataideteos Yltä ja alta on tarkoitettu tarkasteltavaksi sekä teoksen päältä että maan kamaralta, ja sinne voi myös kävellä sisään. Parhaiten sen hahmottaa kokonaisuudessaan kuopan ylätasanteelle rakennetulta laavulta, jossa teosta ihaillessa voi vaikkapa paistaa makkarat tai kiehauttaa nokipannukahvit. Teoksen sisällä risteilevät tunnelit luovat yhdessä kaartuvan maavallin kanssa vuoropuhelun ihmisen rakentaman muodon ja luonnon muovaaman ympäristön välille.

   Koska Yltä ja alta on rakennettu luontoon, se elää ja muuttuu luonnonolosuhteiden mukaan. Taideteoksella voikin vierailla eri vuodenaikoina ja saada aina uudenlaisen taidekokemuksen.

Kevyen musiikin juhlaa

   Elokuussa Nokia herää eloon, kun jokavuotinen festivaali Tapsan Tahdit tuo kaupunkiin kotimaisen musiikin tähdet ja kymmenettuhannet iskelmän ja kevyen musiikin ystävät. 1980-luvun lopulta asti vietetty festivaali on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten kesätapahtumien joukossa, ja tapahtumassa jaettava Iskelmä Finlandia -palkinto herättää aina kansallista mielenkiintoa. Festivaali on saanut nimensä Nokialla syntyneen Tapio Rautavaaran mukaan.



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »