Nro 5-2012
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Alue-esittelyt ;  Tapahtumat ;  Nähtävyydet ;  Museot, kirkot ;  Aina ; 
Avainsanat: Hämeenlinna, Hämeen linna, näyttelyt, historia, tapahtumat, Tuomaan Markkinat, Loppiaistapahtuma, Pääsiäismarkkinat


Hämeenlinnan linnanniemi. Kuva: Museovirasto

Historia herää henkiin Hämeen linnassa

Hämeen linnan vaikuttavan silhuetin tunnistaa jo kaukaa. Se uhkuu vuosisatojen takaista voimaa ja auktoriteettia. Tämä keskiaikainen linna lienee perustettu jo 1200-luvun lopulla. Linna rakennettiin alkujaan Ruotsin vallan sotilaslinnoitukseksi aivan Hämeen Härkätien varteen. Sittemmin, Kustaa Vaasan aikana, se toimi kuninkaan voudin hallintolinnana.


  Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe vieraili Hämeen linnassa vuonna 1639 ja antoi samalla päätöksen Hämeenlinnan kaupungin perustamisesta. Myöhemmin 1700-luvulla Ison vihan ja Pikku vihan myötä huomattiin linnan strateginen merkitys sotilaallisena tukikohtana venäläisuhkaa vastaan, ja linna korotettiin kolmikerroksiseksi ja ympäröitiin kehämuurirakennuksilla. Linnan yhteyteen rakennettiin armeijan tarpeita palvelemaan myös uusi kruununleipomo, joka nykyisin toimii kahvilana.

Linnan myöhemmät vaiheet

  Ruotsin kuningas Kustaa III katsoi Hämeen linnan kunnostustyöt tärkeiksi. 1770-luvulla kuningas määräsi muuttamaan Hämeenlinnan kaupungin nykyiselle paikalleen ja samalla aloittamaan laajat rakennustyöt linnan maavallien saattamiseksi ajanmukaisten vaatimusten tasolle. Maavallien rakentaminen jatkui vielä seuraavalle vuosisadalle. Entisöity vallipiha on tänä päivänä harvinaislaatuinen linnoitustekninen nähtävyys ja tarjoaa erinomaiset puitteet erilaisten ulkoilmatapahtumien järjestämiseen, etenkin kesäisin.

Vankilasta historialliseksi nähtävyydeksi


  1800-luvulla linnan puolustuksellinen rooli heikentyi Suomen ajauduttua Venäjän alaisuuteen. Vuosina 1837–1972 linnassa ja sen kehämuurirakennuksissa toimi vankila. Tutkimus- ja restaurointityöt aloitettiin Hämeen linnassa vuonna 1953. Yleisölle linna avattiin vuonna 1979, ja siitä lähtien se on toiminut museokäytössä historiallisena muistomerkkinä.

Haasteelliset restaurointityöt

  Linnassa tehdyt restaurointityöt saatiin päätökseen vuonna 1988. Linna haluttiin palauttaa vankilakauden jäljiltä alkuperäiseen asuunsa. Haasteellisinta oli entisten sellien purkaminen, sillä tilat oli jaettu väliseinillä uudelleen. Toinen kerros jouduttiin käytännössä rakentamaan uudestaan. Ensimmäinen kerros, joka oli toiminut naistenvankilan työtiloina, oli paremmin säilyneenä helpompi entisöidä. Korjaustöiden moninaisiin vaiheisiin voi tutustua Restaurointinäyttelyssä, joka kuuluu linnan pysyväisnäyttelyihin.

  Linnassa on myös esillä Hämeen esihistoriasta kertova näyttely Terra Tavestorum – Hämäläisten maa. Aineisto pohjautuu Hämeessä tehtyihin arkeologisiin tutkimuksiin ja muinaislöytöihin. Tutkimukset ovat yli sadan vuoden ajalta. Lisäksi on mahdollista tutustua tiilen historiasta kertovaan näyttelyyn. Linnan muita pysyväisnäyttelyitä ovat Pielaveden Vaaraslahden raha-aarre sekä Keskiaikaista kirkkotaidetta -näyttely.

Tuomaan markkinat ja muita tapahtumia


  Hämeen linna ympäristöineen on ainutlaatuinen kulttuuri- ja rakennushistoriallinen kokonaisuus. Linnassa järjestetään aukioloaikoina opastettuja kierroksia tasatunnein. Kesällä niitä on tarjolla eri kielillä.

  Linna elää voimakkaasti myös tätä päivää. Historia herää henkiin erilaisten tapahtumien myötä. Joulun alla järjestettävät Tuomaan Markkinat ovat todellinen elämys. Markkinoilta voi ostaa paikallisia herkkuja sekä käsityöläistuotteita ja tulla aistimaan linnan pihan ainutlaatuista tunnelmaa.

  Tammikuun alussa lapsiperheitä ilahduttaa Loppiaistapahtuma, jossa on monenlaista ilmaisohjelmaa perheen pienimmille. Keväällä järjestettäviltä Pääsiäismarkkinoilta voi ostaa paikallisia käsitöitä sekä erilaisia pääsiäisen ajan tuotteita ja koristeita.



Tekstin kirjoittiIrmeli Kojonen



Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »