Nro 1-2011
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Nähtävyydet ;  Museot, kirkot ;  Aina ; 
Avainsanat: Päijät-Häme, Lahti, museo, Radio- ja TV-museo, Hiihtomuseo, historiallinen museo



Lahdessa museossakin voi hiihtää

Lahden tunnusmerkkejä ovat Salpausselkä, radiomastot ja hyppyrimäet. Niiden historiaa on tallennettu Lahden museoihin. Aktiivisen kaupungin museoissa pääsee myös itse tekemään ja kokeilemaan. Historiallisessa museossa sen sijaan pysähdytään myös perimmäisten kysymysten äärelle.


Ryhdy uutisankkuriksi

  Radio- ja tv-museossa on yleisön omia ohjelma- ja äänityskokeiluja varten mm. äänistudio, maskeeraamo ja puvustamo, uutis- ja draamastudio sekä trikkikuvausstudio. Siellä voi kokeilla omia esiintymistaitojaan.

  Museo sijaitsee toukokuussa 1993 hiljenneen Lahden yleisradioasemarakennuksen korjatuissa tiloissa, radiomaston juurella. Museon esinekokoelman pääryhmät ovat radio- ja tv-vastaanottimet, lähetystoimintaan liittyvä esineistö, studiotekninen esineistö, radioamatööri- ja DX-kuuntelulaitteet, kodin äänentallennuslaitteet, radioputket sekä puhelinlaitteistot.

Kokeile mäkihyppyä

  Salpausselän kisat, Suomen suurin talviurheilutapahtuma, järjestetään maaliskuussa 2011 jo 86. kerran. Lahden kisojen historiaan ja kaupungin mäkihyppyperinteeseen voi tutustua urheilukeskuksessa sijaitsevassa Hiihtomuseossa, joka kerää ja esittelee laajasti Suomen talviurheilua. Museon kokoelmaan kuuluu yli 15 000 talvista esinettä.

  Museon toimintaosastolla on mm. suuren suosion saavuttanut mäkihyppysimulaattori, joka vie ylös torniin ja tuo "rännistä" alas vaaratta. Laite suhteuttaa hyppääjän painon ponnistusvoimaan sekä mittaa reaktioajan ja ponnistuskulman. Näistä simulaattori laskee hypylle pituuden. Kuka hyppää pisimmälle?

  Sisäladun luistoa voi kokeilla vuoden 1886-tyylisillä tervalankuilla ja verrata kokemusta nykyaikaisilla Peltosen hiihtovarusteilla hiihdettynä joko perinteisellä tai luistelutyylillä.

  Hiihtomuseo on avoinna päivittäin vuoden ympäri.

Hiljenny historiallisessa museossa

  Lahden historiallisessa museossa on esillä koskettava näyttely ”Jokaisella on oma aikansa”. Museon omiin kokoelmiin perustuvan kuolema-aiheisen näyttelyn on toteuttanut taiteilija Maaria Wirkkala. Näyttelyssä Wirkkala pohtii kuoleman ja hetkellisyyden kysymyksiä. Uudenlainen museonäyttely kertoo ihmisen ajan kulumisesta, käännekohdista ja päättymisestä. ”Jokaisella on oma aikansa” -näyttely on esillä huhtikuun alkuun asti.

  Historiallinen museo sijaitsee linja-autoaseman vieressä, Lahden kartanossa. Museon pysyviin näyttelyihin kuuluvassa Fellman-huoneessa voi aistia elämää Lahden kartanossa 1900-luvun alussa. Museon toiseen kerrokseen sijoitettu Klaus Holman muistokokoelma muodostaa suomalaisittain harvinaisen kokonaisuuden keski- ja eteläeurooppalaista taidetta ja taidekäsityötä keskiajalta 1700-luvulle. Holman antiikkia harrastaneen diplomaattiperheen lahjoitus käsittää 544 esinettä sisältäen runsaasti arvokasta koti-irtaimistoa.

  Pienoismallisalissa esillä on Lahden kylän ja kaupungin pienoismallit vuosilta 1877, 1914 ja 1939. Vuoden 1939 ja vuoden 1877 pienoismalleihin liittyy monipuolinen multimediaopastus eri teemoineen. Asehuoneen asekokoelmassa on monenikäisiä ja -tyyppisiä aseita menneiden vuosisatojen teräaseista moderneihin automaattipistooleihin.

  Helmikuun loppuun asti museossa on esillä vielä Huipulta haasteisiin – Asko 1970-90-luvuilla –näyttely, joka kertoo Askon huonekalutehtaan historiasta. Museoon on kalustettu koti-interiöörejä 1970-luvulta 1990-luvulle. Lisäksi esillä on runsaasti kuvamateriaalia Askon tuotteista.



Tekstin kirjoittiEeva Oksman


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »