Nro 1-2011
Luokittelu: Savo ;  Alue-esittelyt ;  Tapahtumat ;  Nähtävyydet ;  Ruokailu, majoitus ;  Teatterit, orkesterit ;  Aina ;  Kesä ; 
Avainsanat: Pohjois-Savo, Kiuruvesi, Iskelmän juhlaa, kulttuuri, kulttuuritalo, Maalaiskaupunginteatteri

Iskelmän juhlaa


Kiuruveden kulttuuritalossa on mm. kaksi näyttelytilaa. Pysyvänä näyttelynä on taidemaalari ja kuvanveistäjä Antero Ruotsalaisen kokoelma.

Kiuruvesi tarjoaa kulttuuria monessa muodossa

Vireä yläsavolainen maaseutukaupunki Kiuruvesi sijaitsee Kainuun ja Pohjanmaan rajalla ja on aikojen saatossa ammentanut vaikutteita niin savolaisuudesta kuin pohjalaisuudesta ja karjalaisuudestakin. Kauniiden järvimaisemien ympäröimä Kiuruvesi on maataloustuotannon ykköskuntia Suomessa. Maataloutta on harjoitettu siellä aina keskiajalta saakka. Nykyisin Kiuruvesi toimii nauta-Suomen keskuksena.


  Yksi Kiuruveden kesän kohokohdista on viikon mittainen, IskelmäNiityt-nimellä tunnetuksi tullut kotimaisen iskelmämusiikin tapahtuma, joka järjestetään ensi heinäkuussa 13. kerran. Lavalla nähdään Suomen iskelmätaivaan kirkkaimpia tähtiä sekä vanhoja legendoja. Viime kesänä yleisöä viihdyttivät muun muassa Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Kuunkuiskaajat, Kari Tapio ja Mamba. Ensi kesän ohjelma ja esiintyjät julkistetaan myöhemmin keväällä.

  Ohjelmassa on joka vuosi myös Suomi Iskelmän SM-laulukilpailun finaali sekä Toivo Kärki –konsertti.

  ― Konsertissa kuullaan sekä Toivo Kärjen tunnettuja että ennen julkaisemattomia kappaleita, tapahtumakoordinaattori Hannu Nevala kertoo.

  skelmätapahtuma soveltuu koko perheelle, sillä myös perheen pienille on omaa ohjelmaa. Viime kesänä lapsia viihdytti muun muassa Herra Heinämäki & Lato-orkesteri.

  Tapahtuma järjestetään Kiuruveden keskustassa, jossa katettu areena antaa tarvittaessa antaa suojan 3500 ihmiselle. Alueelle mahtuu yhteensä noin 7000 ihmistä. Ikärajaa ei ole, sillä anniskelu on rajoitettu erilliselle alueelle.

  Iskelmätapahtuma tuo Kiuruvedelle vuosittain noin 30 000 konserttivierasta. Yksi merkittävä ryhmä on karavaanarit, jotka saapuvat Kiuruvedelle sankoin joukoin viettämään iskelmän juhlaa. Heitä saapuu tavallisesti noin 600 autokuntaa. Caravan-alueet sijaitsevat luonnonkauniissa ympäristössä Kiurujärven rannalla, lähellä tapahtuma-aluetta ja palveluita. Alueella majoittuvien karavaanareiden käytössä on veloituksetta uimahallin palvelut saunoineen sekä monipuoliset harrastealueet keilahalleineen ja tenniskenttineen.

Kulttuurin kukoistusta

  Pari vuotta sitten valmistunut Kiuruveden kulttuuritalo tarjoaa mitä parhaimman ympäristön Kiuruveden vilkkaalle kulttuuritarjonnalle. Kulttuuritalo koostuu 316-paikkaisesta Kiurusalista, kahdesta näyttelytilasta, kirjastosta, kahvila-ravintolasta sekä kokous- ja atk-tiloista. Valoisa ja viihtyisä tiilenpunainen rakennus toimii kaupungin olohuoneena niin kiuruvetisille kuin vierailijoillekin.

  Helmikuun puolivälissä kulttuuritalolla nähdään Taikateatterin esitys Watti Walopää ja kadonnut hehku. Kyseessä on koko perheen elämyksellinen taikateatteriesitys, joka sisältää taikuutta, klovneriaa, mustaa teatteria, videokuvaa, erilaisia erikoisefektejä, huumoria ja suuria tunteita. Esitys kertoo yölamppu Watti Walopäästä, jonka pää yllättäen sammuu.

  Maaliskuun loppupuolella kulttuuritalolla konsertoi Kummelista ja Karjalan kunnailla –televisiosarjasta tuttu Heikki Hela. Konsertissa kuullaan Heikki Helan omaa tuotantoa.

  Kiuruveden kulttuuritalo toimii myös Kiuruveden Maalaiskaupunginteatterin näyttämönä. Keväällä saa ensi-iltansa Sirkku Peltolan käsikirjoittama näytelmä Pieni raha. Näytelmä kertoo viisikymppisestä heikkolahjaisesta aikamiespoika Jasonista, joka elää ylihuolehtivan äitinsä hoivissa yksinkertaista ja rajattua elämää.

  Jasonin viikon kohokohta on aina samanlaisena toistuva linja-automatka läheiseen pikkukaupunkiin, missä hän nostaa rahaa automaatista, hoitaa kauppa- ja apteekkiasiat ja käy lopuksi hakemassa munkkipossun Kielon kotileipomosta. Yhtenä tiistaina Jasonin elämä kuitenkin muuttuu, kun hän tutustuu kaupungissa kahteen uuteen ystävään. Sen seurauksena rutiinit rikkoutuvat ja elämä näyttää Jasonille tylymmät kasvonsa.

  Kiuruveden kulttuuritalolla järjestetään kevään mittaan myös näyttelyitä. Pysyvänä näyttelynä on taidemaalari ja kuvanveistäjä Antero Ruotsalaisen kokoelma, joka käsittää noin 50 veistosta ja noin 30 taulua. Vaihtuvien näyttelyiden tilassa nähdään helmikuussa karttanäyttely, jossa on esillä vanhoja Ylä-Savon alueen karttoja.

Tanssia ja tunnelmaa

  Kiuruveden maalaismaisemia voi jäädä ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Viihtyisä hotelli Peltohovi sijaitsee Kiuruveden keskustassa. Hotellin ravintola toimii viikonloppuisin suosittuna tanssipaikkana. Kesäisin monet viihtyvät myös hotellin aurinkoisella terassilla.

  Toinen hotelli, Sininen Helmi, sijaitsee kuuden kilometrin päässä keskustasta. Hotellin ikkunoista avautuvat upeat näkymät ympäröivään maisemaan, Kiuruveden niemiin ja saariin. Aamiainen tarjoillaan tunnelmallisessa ravintolassa, joka sijaitsee hotellin lähellä olevassa viehättävässä vanhassa hirsirakennuksessa. Sininen Helmi tarjoaa lisäksi kesämajoitusta entisessä vilja-aitassa ja Tähkälässä.

  Nostalgisesta tunnelmasta pitävät kesämatkailijat voivat yöpyä myös Hirvijärven Ratsutallilla, joka tarjoaa aamiaismajoitusta 1850-luvulta peräisin olevassa Laurintalossa. Rakennus sijaitsee idyllisen maalaismaiseman keskellä, rauhallisessa ja kodikkaassa ilmapiirissä.



Tekstin kirjoittiSuvi Roselli


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »