Nro 3-2010
Luokittelu: Erikoishaastattelut ;  Aina ; 
Avainsanat: esteettömyys, esteetön, pyörätuoli, Joni Huopana

Sähköpyörätuolilla liikkuvan Joni Huopanan omakohtaisia kokemuksia.


- Olen matkaillut paljon ulkomailla, mutta lähimatkailu on lähellä sydäntäni. Tehtäväni on osoittaa kokemuksillani, että rajoitteet eivät estä matkailusta nauttimista, kertoo Joni Huopana.

Matkailua esteettömästi

Esteettömyys on asia, johon kiinnitetään yhä enemmän huomiota myös matkailun piirissä. Tämä artikkeli valaisee tarkemmin, mistä on kysymys – ja ennen kaikkea, miksi esteettömyys on tärkeää.


  Olen Joni Huopana, 30-vuotias mies Tampereelta. Minulla on harvinainen lihassairaus, jonka vuoksi käytän hengityskonetta ja liikun sähköpyörätuolilla. Muista taustoistani mainittakoon, että olen kristitty, naimisissa, ja olen toiminut yrittäjänä sekä kirjoittanut monenlaisiin lehtiin matkailun ja vammaisuusteemojen tiimoilta.

Vain asenteet voivat rajoittaa

  Henkilöt, joilla ei ole omakohtaista kosketusta liikuntarajoitteisuuteen, saattavat ajatella minunlaisteni vammaisten elävän rajoitettua elämää. Koen olevani kaukana tästä mielikuvasta. Lihassairaus ei ole estänyt nauttimasta itsenäisestä elämästä ja näkemästä niin kotimaata kuin muutakin Eurooppaa.

  Matkailuharrastukseni juontaa juurensa jo lapsuudesta ja matkailuvaunukierroksista ympäri Suomea. Nykyisin pidän eniten laivalla ja junalla matkustamisesta. Ne ovat pyörätuolilla liikkuen vaivattomimmat matkustusmuodot. Laivamatkailuun erikoistumistani kuvastaa kotisivujeni laivakuvagalleria, jossa on parisen tuhatta kuvaa.

  Näkökulmaa matkailuasioihin on tuonut myös reilun kahden kuukauden aika, jonka asuin Ranskassa vaimoni kanssa. Tässä yhteydessä tuli koettua matkat Euroopan halki laivalla ja junalla Ranskaan ja takaisin sekä visiitit muutamiin Ranskan ja Belgian kaupunkeihin.

  Kotimaan matkailu on kuitenkin lähellä sydäntäni, ja hyvät liikenneyhteydet kotikaupungistani Tampereelta antavat hyvät edellytykset päivänkin mittaisiin visiitteihin moniin lähellä oleviin kaupunkeihin.

  Matkailun rajoitteet ovatkin vain ihmisten asenteissa. Jokaisen matkailuyrittäjän, pienen nakkikioskin pitäjästä aina kansainvälisissä hotelliketjuissa työskenteleviin saakka, tulee ymmärtää, että jokainen millä tahansa tavalla vammainen on yhtä potentiaalinen asiakas kuin kuka tahansa näennäisesti ”terve” matkaileva henkilö.

Esteettömyys on imagokysymys

  On hyvä muistaa jo YK:n ihmisoikeusjulistuksesta kumpuava ajatus, että jokaisella ihmisellä on yhdenvertaiset oikeudet – ketään ei ole lupa syrjiä, ja siten kenenkään mahdollisuuksia matkailun iloihin ole syytä rajoittaa.

  Niinpä jokainen luiska, ovenavauspainike, istumakorkeudelle sijoitettu palvelutiski tai tilava hissi voi antaa mielikuvan siitä, että matkakohteessa todella välitetään ja halutaan myös liikuntaesteisien tulevan asiakkaiksi. Esteettömyys siis on – tai sen tulisi olla – imagokysymys kaikille matkailun parissa toimiville.

  Esteettömyyteen kannattaa panostaa, sillä siitä hyötyvät kaikki – eivät vain jo yksistään tärkeät eri tavoin vammaiset. Esteettömissä tiloissa kaikkien on mukavaa ja helppoa liikkua – esteettömyys auttaa lasten kanssa olevia, vanhuksia, raskaiden kantamusten kanssa kulkevia... ketä tahansa.

  Suomen väestö ikääntyy varsin ripeään tahtiin, ja siksi on vastattava myös esimerkiksi tarpeisiin, jotka ilmenevät suurten ikäluokkien ikääntyessä. Tässäkin on tärkeää huomata, että näillä ihmisillä, joille mahdollisesti tulee iän myötä joitain rajoitteita, ei ole mitään syytä lakata matkailemasta.

  Itse puhun esteettömyydestä liikuntarajoitteisuuden kannalta, mutta käsite pitää sisällään myös näkö- ja kuulovammaisten huomioimisen. Niinpä myös induktiosilmukat ja pistekirjoitetut esitteet kuuluvat esteettömyyteen.

Enemmän vuorovaikutusta

  Esteettömyys on asia, jota voi olla helpompi kehittää kuin luullaankaan. Suurimpana ongelmana näen tiedon ja taidon puutteet. On matkailukohteita, joissa näyttää siltä, ettei ole edes tullut mieleen, että liikuntarajoitteiset pitäisi ottaa jotenkin huomioon. Joskus taas on yritetty tehdä luiska, mutta se on liian jyrkkä tai muuten käyttökelvoton.

  Vammaisten henkilöiden pitäisi näkyä ja kuulua – tehdä olemassaolonsa ja tarpeensa tunnetuiksi. Ehkäpä vielä parempaa olisi, että matkailualan yritykset valjastaisivat vammaisjärjestöjä ja yksittäisiä vammaisia henkilöitä avukseen kehittämään palveluitaan.



Tekstin kirjoittiJoni Huopana


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »