Nro 4-2010
Luokittelu: Savo ;  Alue-esittelyt ;  Aina ; 
Avainsanat: Etelä-Savo, Mikkeli, Mäntyharju, Kangasniemi, Hirvensalmi, Pertunmaa, Puumala, Ristiina, Savonlinna, Enonkoski, Heinävesi, Punkaharju, Kerimäki, Sulkava, Pieksämäki, Joroinen, Rantasalmi, Juva



Etelä-Savo - hyvän elämän etsijöille

Kansan suussa kulkevat tarinat eivät savolaisia liiemmin imartele: savolaiset kuvataan usein oveliksi, ehkä kieroiksikin ja, no, hieman laiskoiksi, elämästä nauttiviksi päällepäsmäreiksi. Kaikkihan tietävät, että kun savolaesen kanssa puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle. Sukeltaminen syvemmälle Etelä-Savoon, Saimaan maakunnan syövereihin paljastaa kuitenkin, että Etelä-Savossa asustelee maakunnastaan perin juurin ylpeä, sitkeä ja mukautuvainen joukko ihmisiä, jotka rakastavat kotipaikkansa luontoa ja vaalivat sen kulttuuria.


Kuin vettä vain

  Etelä-Savoa leimaa sen luonto, erityisesti metsien ja järvien paljous. Maakunnan pinta-alasta peräti neljäsosa on vettä, ja Etelä-Savon sydämessä läikähtelevät mm. suurin osa Saimaasta, Pihlajavesi ja Puruvesi sekä noin 7000 muuta järveä ja yli 5000 kilometriä jokia. Luonnossa liikkujan paratiisia täydentävät lähes loputtomilta tuntuvat mänty- ja kuusimetsät, joiden suojissa piileskelevät mm. liito-orava ja valkoselkätikka – Suomen uhanalaisimpia lajeja.

  Vaikka luonto on Etelä-Savossa vahvasti läsnä, maakunnassa on myös vireä liike-elämän, tuotannon ja yrittämisen kulttuuri. Suuria työnantajia ovat metsä-, puu- ja metallialan yritysten lisäksi myös graafinen teollisuus, liikeala ja julkinen sektori, ja maakunnasta löytyy myös monia huippuyrityksiä, joiden asiakkaat löytyvät pääosin ulkomailta.

  Elämä Etelä-Savossa keskittyy paljolti maakunnan kolmen kaupungin, Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen ympäristöihin. Kaupunkien kainalossa porhaltaa neljätoista vireää kuntaa.

Musiikillinen Mikkelin seutu

  Matkailijalle Mikkelin seutu tarjoaa tekemistä, näkemistä ja kokemista laidasta laitaan. Niin paljon, että aika moni palaa alueelle aina uudestaan ja uudestaan. Mikkelin kaupungin lisäksi seutuun kuuluvat Mäntyharjun, Kangasniemen, Hirvensalmen, Pertunmaan, Puumalan ja Ristiinan aktiiviset kunnat.

  Mikkelin seudulla liikkujan kannattaa tutustua erityisesti alueen monipuoliseen musiikkitarjontaan: Mikkelin musiikkijuhlat, Kangasniemen musiikkiviikot, Otava Happy Jazz, Mill Jazz ja Jurassic Rock vetävät Mikkelin seudulle musiikin ystäviä ympäri Suomen. Myös muu kulttuuri on vahvasti läsnä, siitä esimerkkeinä ovat mm. Savcor Ballet -tanssitapahtuma ja taidekeskus Salmela Mäntyharjulla.

  Menevämpää menoa etsiville koko perheen Visulahden Matkailukeskus moottori- ja vesipuistoineen on ehdoton nähtävyys. Ruumiinkulttuurista kiinnostuneille Mikkelin luonnon monipuoliset melonta-, patikointi-, pyöräily- ja ratsastusreitit tarjoavat kohokohtia toisensa perään.

Savonlinnan seutu – Saimaan sylissä

  Savonlinnan seutu – Savonlinna, Enonkoski, Heinävesi, Punkaharju, Kerimäki ja Sulkava – toivottavat matkailijan lämpimästi tervetulleeksi Saimaan suloiseen syliin. Saimaa on seudun sydän, joka sykkii ympäri vuoden: kesäisin Saimaan voi ottaa haltuun joko meloen tai risteillen, ja talvella vaikkapa retkiluistimilla pitkin jään pintaa päästellen. Saimaa on erilainen vuoden jokaisena päivänä ja juuri siksi siihen ei kyllästy koskaan.

  Savonlinnan seudusta puhuttaessa ei voida unohtaa alueen lukuisia tapahtumia kuten maailmankuuluja Savonlinnan Oopperajuhlia tai urheilun ystävien ykköstapahtumaa Sulkavan Soutuja. Kulttuuri on Savonlinnan seudulla läsnä koko ajan: Olavinlinna Savonlinnan kaupungin maamerkkinä ja Taidekeskus Retretti Punkaharjulla houkuttelevat ja ihastuttavat matkailijoita aina ulkomaita myöden.

  Heinäveden luostarit ovat maamme suosituimpia matkailukohteita ja takaavat erilaisen ja mieleenpainuvan matkamuiston. Mikä olisikaan parempi tapa heittää unholaan arjen paineet kuin rauhaa huokuva luostariympäristö yksinkertaisine nautintoineen?

Puuhakas Pieksämäen seutu

  Pieksämäen seutuun kuuluvat Pieksämäen kaupungin lisäksi Joroinen, Rantasalmi ja Juva. Alueen tärkein matkailuvaltti on ympäri vuoden elämyksiä tarjoava luonto ja monipuolinen kulttuuritarjonta.

  Pieksämäen seudun luontoreitteihin pääsee tutustumaan meloen tai patikoiden, ja talvella useat patikointireitit muuttuvat hyvin huolletuiksi hiihtoladuiksi. Alueen rikasta linnustoa pääsee tarkkailemaan Etelä-Savon linturikkaimman järven, Tuomiojärven, rannalla sijaitsevalla lintulaavulla, ja bongailun jäykistämät nivelet on hyvä huitoa unholaan Anolan golf-keskuksen 9-reikäisellä radalla. Talven riemuja voi kokea alueen useilla järvillä esimerkiksi retkiluistellen, ja lumikenkävaelluksille löytyy erinomaiset puitteet esimerkiksi Partaharjun henkeäsalpaavilta harjureiteiltä. Ripaus eksotiikkaa on koettavissa Partaharjussa, jossa maailman korkein metsäkirkko on elämys niin kesällä kuin talvella, ja jossa yhä useammat vihkiparit aloittavat yhteisen taipaleensa.

  Pieksämäen seudun rikkaaseen kulttuuritarjontaan pääsee tutustumaan esimerkiksi kulttuurikeskus Poleenin monipuolisen teatteri-, näyttely- ja konserttitarjonnan äärellä, jossa järjestetään myös jokavuotinen teatterimaraton ja monologikilpailu. Kirjallisuuden ystävät kokoontuvat vuosittain Pieksämäelle Sylvi Symposiumi -kirjallisuustapahtumaan, jonka tarkoituksena tuoda esiin Sylvi Kekkosen elämäntyötä ja kannustaa naisia kehittämään omaa osaamistaan.

  Olet sitten kulttuurifriikki, ulkoilmaihminen tai hurjapää, Etelä-Savo tarjoaa elämyksiä juuri sinulle. Seuraavilla aukeamilla pääset tutustumaan tarkemmin Saimaan maakunnan matkailutarjontaan!



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »