Site logo

Panssarimuseossa viihtyy koko perhe

Parolassa, E3-tien tutumassa sijaitseva Panssarimuseo on vuodesta 1961 lähtien toiminut sotahistoriallinen, Panssarimuseosäätiön ylläpitämä erikoismuseo. 

Panssarimuseo esittelee ja vaalii suomalaisten panssari- ja panssarintorjuntajoukkojen historiaa ja perinteitä. 
– Museo on kunnianosoitus suomalaisille sotilaille, toteaa museoamanuenssi Jari Saurio

Näkymä torjuntahallista. Kuva: Panssarimuseo

Kalustoa on esillä noin sadan vuoden ajalta, alkaen ensimmäisestä, vuonna 1919 Suomeen hankitusta Renault F.T. Modèle 1917 -panssarivaunusta nykykalustoon, panssarintorjuntavälineistöä unohtamatta. 

Harvinaisuudet vetävät ihmisiä kaikkialta

Museossa vierailee vuosittain noin 30 000 kävijää, Suomen lisäksi erityisesti Venäjältä ja Japanista, mutta myös ympäri maailman. Harvinaiset sota-aikaiset vaunuyksilöt, joita ei muualta löydy, kiinnostavat monia.
– Opastuksia on tarjolla useilla kielillä, mistä museo onkin saanut kiitosta, kertoo Jari Saurio.

Näkymä päänäyttelyhallista. Kuva: Panssarimuseo

Matkailijoiden lisäksi vierailijoita käy myös oppilaitoksista. Lisäksi läheisen Panssariprikaatin varusmiehet käyvät historiakierroksella museolla ennen kotiutumistaan. 

Panssarijuna. Kuva: Panssarimuseo

Perusnäyttelyn lisäksi museossa on vaihtuvia erikoisnäyttelyitä.

Pääsylippujen hinnat pyritään pitämään kohtuullisena, jotta kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus museovierailuun. Hyvin varustettu museomyymälä ja 40-paikkainen kahvio palvelevat kävijöitä ja lapsille löytyy leikkipaikka.

www.panssarimuseo.fi

Teksti: Mirka Kallio Kuvat: Panssarimuseo

Kommentit

  • Ei vielä kommentteja.
  • Lisää kommentti