Site logo

Alavieskan Linnakallio on yhtä uskomaton kuin tarinansa

Maaseutukylien kuihtuessa 90-luvun taitteessa alavieskalainen Kosti Nahkala haaveili luonnonläheisestä lomakylästä, joka tarjoaisi fyysistä ja henkistä virkistäytymistä niin matkailijoille kuin paikallisille. Levähdyspaikasta, jonne jokaisen olisi helppo tulla, ja joka pitäisi oman kylän elinvoimaisena jatkossakin.

Siitä alkoi Alavieskan Taluskylässä piilevän Linnakallion, kotiseutuneuvos Nahkalan elämäntyön, tarina.

– Ensitöikseen isä osti 10 hehtaaria mäntymetsää. Päärakennukseksi siirrettiin Sievistä hirsi kerrallaan kauan tyhjillään seissyt vanha kansakoulu, ja alueen päähän kaivettiin uimalampi, muistelee perheyrityksen toimintaa edesmenneen isänsä jalanjäljissä jatkava Tiina Ojakangas.

Pieni kylä täynnä ainutkertaisuutta

Matkalla vastaan tuli mutka jos toinenkin, mutta suomalaisen sisun voimin Linnakallio alkoi hiljalleen löytää muotoaan. Päärakennus valmistui vuonna 1997. Kaikkien yllätykseksi vanhasta hirsitalosta muuntautui uimahalli. Päähänpisto toi Nahkalalle leikkimielisen kylähullun maineen, mikä istuu Linnakallion tarinaan täydellisesti.

Linnakallion pahkakirkko on erityisesti hääparien suosiossa. Kuva: Linnakallio

Tuo tarina onkin yksi merkittävimmistä syistä, miksi matkailija toisensa jälkeen palaa halusta nähdä satumaisen, yli 30 rakennelmasta muodostuvan kylän metsän siimeksessä. Sellainen on myös Linnakallion kuuluisuus, Suomen ainoa pahkakirkko.

– Isän mielestä kirkko kuuluu kylään. Linnakalliossa kirkkoja on kaksi, Ojakangas täydentää.

Vanhaan viljariiheen rakennettu riihikirkko ottaa noin 40 henkeä. Sadan hengen pahkakirkko on hääparien suosiossa tilan sekä omaleimaisuutensa vuoksi. Kirkkojen lisäksi alueella komeilee sekä ympärivuotiseen että kesämajoitukseen soveltuvia pirttejä ja torppia, juhla- ja kokoustiloja, 200-paikkainen kesäteatteri, laavu, kota, patsaita ja pari rantasaunaa laitureineen.

Ikimuistoinen tauko- ja juhlapaikka

Sittemmin päärakennuksen uima-allas peitettiin puulattialla. Näin saatiin tilat noin sadan hengen juhlatilaisuuksiin. Pienempiin pitoihin pihapiiristä löytyy kaksikerroksinen pohjalaistalo Kruunu. Juhla- ja yritystilaisuuksien lisäksi Linnakalliossa kestitään matkailijaryhmiä, jotka saapuvat pahkakirkkoa ihailemaan sekä tunnelmoimaan tarinoiden parissa. Myös 30 kilometrin päässä sijaitsevat Kalajoen hiekkasärkät tuovat Linnakallioon paljon päiväretkeilijöitä.

Linnakalliossa on myös 200-paikkainen kesäteatteri. Kuva: Linnakallio

Linnakallion savusauna on ikisuosikki, jota voi vuokrata ryhmän omaan käyttöön pari poikkeusta huomioiden: joka keskiviikko- ja sunnuntai-ilta savusauna lämpenee yleisölle – niin vakiovieraille kuin satunnaisille kulkijoille.

– Yleisövuoroista ei tingitä, edustavathan ne isän alkuperäistä ajatusta kaikille avoimesta levähdys- ja virkistyspaikasta parhaimmillaan.

www.linnakallio.fi

Teksti: Saana Jaakkola Kuvat: Linnakallio

Kommentit

  • Ei vielä kommentteja.
  • Lisää kommentti