Tiedot kohteesta
Nurmijärven Rajamäki tunnetaan Altian viinatehtaasta, joka aloitti toimintansa jo vuonna 1888 ensin hiivatehtaana ja samantien siellä alettiin valmistaa väkiviinaa, eetteriä ja etikkaa. Kieltolain tultua voimaan vuonna 1919 tehdas siirtyi Suomen valtion omistukseen ja perustettiin Valtion Alkoholiliike.
Talvisodan sytyttyä tehtaalla valmistettiin puoli miljoonaa polttopulloa eli Molotovin cocktaileja rintamalle panssarintorjuntaan. Tehdas rakennutti välirauhan aikana 1940-41 suojakseen kaksi teräsbotonista ilmatorjuntatykkitornia, joiden huipulle asennettiin 40-milliset Boforsin ilmatorjuntatykit.
Talvisodan aikana – ennen tykkitornien rakentamista – tehtaan hankkimat neljä tykkiä olivat asemissa Tykkitorninmäen naapurissa Patterinmäellä (nyk. Kupinmäki). Kaksi tykeistä asennettiin torneihin ja kaksi sijoitettiin muualle kohteiden suojaamiseen Karjaalla, Virkkalassa, Riihimäellä, Loviisassa ja Lappeenrannassa.
Hienosti rappeutuneet tykkitornit ovat nyt Rajamäen kiinnostavimpia nähtävyyksiä.
Toisen tornin seinässä on ilmatorjunnan muistolaatta. Torneja voi käydä ihailemassa ulkoapäin.
Kohteelle pääsee Tapiontien/Olantien ja Tykkimäentien varrelta. Tykit jäävät näiden väliselle metsäiselle alueelle.
Lisää arvostelu