Nro 1-2018
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Alue-esittelyt ;  Tapahtumat ;  Museot, kirkot ;  Ostokset, käsityöt, lahjatavarat ;  Aina ; 
Avainsanat: Kanta-Häme, Riihimäki, Suomen lasimuseo, Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, Riihimäen Kesäkonsertit

Kanta-Häme


Kimmo Reinikka: Natural. Kuva: Suomen lasimuseo

Suomen lasimuseo kokoaa huiput saman katon alle

Riihimäellä pääsee ihastelemaan lasisia mestariteoksia niin Suomesta kuin maailmaltakin. 


  Suomen lasimuseo on lasin valtakunnallinen erikoismuseo. Näyttely sisältää tuhansia esineitä, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta, jolloin Suomeen perustettiin ensimmäisiä lasitehtaita. Museossa voi perehtyä myös lasin yli 4000-vuotiseen historiaan. Museo ei ole erikoistunut yhden tehtaan tuotteisiin, vaan esillä on monipuolisesti tuotantoa kaikkialta Suomesta. 


Suomen lasimuseon näyttely sisältää tuhansia esineitä. Kuva: Suomen lasimuseo
  – Lasimuotoilun helmiä löytyy 1940–50-luvuilta, jolloin suomalaiset niittivät kansainvälistä mainetta lasimuotoilussa, kertoo museon intendentti Uta Laurén.

  Tunnetuimpiin nimiin noilta ajoilta kuuluvat Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva. Vaihtuvissa näyttelyissä nähdään myös harvinaisia kansainvälisiä huippuja. Vuoden 2018 näyttelyistä huomionarvoinen on marraskuussa avattava Le forme del vetro, joka esittelee venetsialaista lasia 1900-luvin alusta.


Matti Vilppula: Natural. Kuva: Suomen lasimuseo
  Museon teknisessä osiossa esitellään lasin valmistus- ja koristelumenetelmiä.

Historiallinen miljöö viehättää

  – Museo on nähtävyys jo itsessään, sillä se toimii entisen lasitehtaan tiloissa, selittää Uta Laurén.


Suomen lasimuseo toimii vanhan lasitehtaan alueella. Kuva: Suomen lasimuseo
  Tapio Wirkkala suunnitteli näyttelytilat 1980-luvun alussa. Museossa voi aistia historian havinaa – esimerkiksi museokahvila toimii kauniissa entisessä hevostallissa. 

  Museolla järjestetään myös erilaisia tapahtumia, kuten korkeatasoisia konsertteja sekä lasi- ja keräilytapahtumia. Kesäkuussa Suomen lasimuseo toimii Riihimäen Kesäkonserttien päänäyttämönä.

  Myymälässä on monipuolinen valikoima lasiin liittyvää kirjallisuutta sekä lasiesineitä ja koruja, jotka sopivat mainiosti tuliaisiksi tai matkamuistoksi.

Vuoden 2018 näyttelyt


Kaappo Lähdesmäen teos Handmade-näyttelyssä. Kuva: Suomen lasimuseo 
–1.4.2018 HANDMADE – Uutta Pohjoismaista lasia (Nordisk Kulturfond) 
23.2.–1.4. Riikka Haapasaari
23.2.–29.4. Kaj Franck, Geometrian kauneus 
6.4.–6.5. Andrij Stasevskij ja Veera Kurvinen
18.5.–26.8. HAMKin yhteistyönäyttely 
18.5.–19.8. Kerttu Nurminen – Luontomatkalla lasin ihmemaassa 
18.5.–28.10. Helena Tynell, Rakkaudesta lasiin – ja valoon 
7.9.–28.10. Johannes Rantasalo 
7.9.–11.11. Ella Varvio, Seikkailuja
16.11.–30.12. Artis Nimanis, MOON and SUN, Latvian 100-vuotisjuhlanäyttely Suomessa 
16.11.–14.4.2019 Le forme del vetro – Venetsialaista lasia 1900-luvun alusta 
16.11.–30.12 Maija Arponen 

http://www.suomenlasimuseo.fi

Tekstin kirjoittiMirka Kallio


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »