Nro 5-2016
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Alue-esittelyt ;  Ruokailu, majoitus ;  Juhlapaikat, kokouspaikat ;  Aina ; 
Avainsanat: Nelostie, Päijät-Häme, Hollola, Ravintola Kunnantupa, Kristiina Laitinen, perinneruoka, kotilounas, pitopöytä, ryhmät

Nelostie Päijät-Häme


Ravintola Kunnantupa toimii ravintoloitsija Kristiina Laitisen pihapiirissä, tunnelmallisessa punaisessa puutalossa. Ravintolan saleihin saadaan katettua pöydät mukavasti jopa 80-100 hengen seurueille. Kuvat: Ravintola Kunnantupa

Ravintola Kunnantupa vaalii hollolalaista ruokaperinnettä

Hollolan kirkon kupeessa sijaitsevaan rakennukseen astuessa on vaikea uskoa saapuneensa ravintolaan. Kodinomaisessa Ravintola Kunnantuvassa vastassa on lämminhenkinen tunnelma ja hollolalaisia perinneherkkuja notkuvan pitopöydän tupaan tuomia tuoksuja.


  Ravintola Kunnantuvan juuret juontavat yli 30 vuoden taakse, jolloin Kristiina Laitinen valmisteli ensimmäisiä pitopöytiään Hollolan Vanhan Kunnantuvan tiloihin, vain kivenheiton päässä nykyisestä ravintolasta. 12 vuotta sitten ravintola muutti tunnelmalliseen punaiseen puutaloon Laitisen perheen pihapiiriin.



  Niin koti muuttui ravintolaksi, ja kotoa on periytynyt myös talon iloisen emännän rakkaus perinneruokiin, mikä on seurannut Laitisen mukana matkalla maatalon emännästä oman pitopalvelun ja ravintolakeittiön keisarinnaksi. Perinteitä kunnioittaen valmistuvat myös Ravintola Kunnantuvan pitopöytien antimet: alusta asti itse tehden ja aitoihin, suomalaisiin makuihin panostaen.

Hämäläisiä herkkuja vuoden ympäri

  Ravintola Kunnantuvan kotilounas on katettuna jokaisena arkipäivänä ympäri vuoden. Viikonloppuisin tarjolla on täydellinen kattaus hollolalaisen pitopöydän herkkuja.



  – Imelletty perunalaatikko eli hämäläisittäin tuuvinki, piimäjuusto, lihaa eri muodoissa, kalaa sekä savustettuna että graavattuna, makeahkoa makaronilaatikkoa sekä omin käsin pyöritettyjä ja paistettuja lihapullia – niistä on hollolalainen perinnepöytä tehty, Laitinen esittelee.

  Ruokaisat ja raikkaat salaatit, pitkään haudutetut liharuoat sekä itse leivotut leivät ja leivonnaiset vievät ruokailijan kertaheitolla takaisin lapsuuteen. Ravintola Kunnantuvassa ruoka on kuin äidin tekemää – paitsi parempaa.

Mukavasti matkan varrella

  Moni matkailijaryhmä on löytänyt viihtyisästä Ravintola Kunnantuvasta vakiopaikan matkansa varrelle. Historiallista Pyhäniemen kartanoa ja kaunista Hollolan kirkkoakin käydään katsomassa varta vasten, minkä jälkeen kelpaa istahtaa katettuun pöytään. Lahteen matkalla olevat teatterivieraatkin pysähtyvät Ravintola Kunnantuvan patojen äärellä mielellään. 



  Isoon pihaan on helppo saapua linja-autolla, ja esteettömät tilat helpottavat liikuntarajoitteisten kulkua. Ravintolan saleihin saadaan katettua pöydät mukavasti jopa 80–100 hengen seurueelle, ja omien sisäänkäyntien ansiosta tuvan kammareissa ryhmämatkailijat saavat aterioida täysin omassa rauhassaan.



http://www.kunnantupa.fi

Tekstin kirjoittiSaana Jaakkola


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »