Nro 5-2016
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Alue-esittelyt ;  Nähtävyydet ;  Ruokailu, majoitus ;  Ostokset, käsityöt, lahjatavarat ;  Aina ; 
Avainsanat: Nelostie, Päijät-Häme, Asikkala, Vääksy, Vääksyn Mylly, Apteekinmajoitus, Viherkukka

Nelostie Päijät-Häme


Vanhaan Vääksyyn kuuluu oleellisesti muun muassa rikas huvilahistoria. Kuva: Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistys

Viivähdä Vääksyssä

Asikkalan tunnetuin nähtävyys, vuonna 1871 valmistunut Vääksyn kanava, on nykyään Suomen vilkkain veneilykanava. Sen länsipuolella sijaitsee tunnelmallinen Vanha Vääksy ihastuttavine putiikkeineen ja itäpuolella modernimpi liikekeskusta monipuolisine palveluineen. Yhdessä ne tarjoavat mahdollisuuden antoisaan lomanviettoon.


Wanhan ajan tuoksuja ja tunnelmaa 



  Vääksyn Mylly on maamme ainoa ympärivuotisesti viitenä päivänä viikossa toimiva mylly. Vääksyn kanavan lähistölle rakennetun myllyn toiminta alkoi jo vuonna 1942, ja se on toiminut yhtäjaksoisesti perustamisestaan lähtien.

  – Nykyään mylly jauhaa noin 1,5 miljoonaa kiloa viljaa vuodessa, kertoo toimitusjohtaja Kari Savola.

  Vääksyn Mylly Oy on tunnettu etenkin ruis- ja kauramyllynä, jonka hiutaleet valmistetaan aidosti höyryttämällä noin 30 minuutin ajan. Valmistusmenetelmä on ainutlaatuinen koko Euroopassa. 



  Yrityksen valikoimissa on yhteensä lähes 60 erilaista viljatuotetta, mutta tuotteita ei markettien jauhovalikoimista löydy. 

  – Noin 35 % tuotannosta myydään Myllypuodista, ja loppuosa toimitetaan etupäässä leipomoille, huippuravintoloille ja jälleenmyyjillemme, Kari Savola toteaa. 

  Hän iloitsee siitä, että myös 18–30-vuotiaat ovat löytäneet Vääksyn Myllyn puhtaat ja lisäaineettomat tuotteet.

  Vääksyn Mylly ja sen Myllypuoti on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka, jossa vieraileekin vuosittain yli 35 000 asiakasta. Monille mylly tuoksuineen tuo mieleen lapsuusaikojen myllyt, ja se on elämys vanhan ajan myllykulttuurista kiinnostuneille. 



Yötä vanhassa apteekissa



  Vääksyn Apteekinmajoitus tarjoaa idylliset puitteet majoittua keskelle tunnelmallista Vanhaa Vääksyä aivan Vääksyn kanavan tuntumassa.

Yrityksen nimi juontuu rakennuksen historiasta, sillä kiinteistössä toimi apteekki vuosina 1905–1959. Sen jälkeen siinä on toiminut niin kansalaiskoulu, uistintehdas kuin kansalaisopistokin, kunnes keväällä 2007  Tapio Matila ja Armi Jelkänen ostivat kiinteistön Asikkalan kunnalta ja kunnostivat sen majoitustiloiksi.



  Kauniissa päärakennuksessa on seitsemän uniikkia majoitushuonetta, jotka on kunnostettu perinteitä kunnioittaen. Vaikka huoneet on sisustettu vanhaan romanttiseen tyyliin, niissä kussakin on oma kylpyhuone, taulu-tv ja jääkaappi. Lisäksi asiakkaiden käytössä on yhteiskeittiö sekä kesäaikaan grillipiha. Majoitustilaa on myös pihan saunarakennuksessa, jossa on saunan lisäksi saunatupa keittiöineen, oleskelutiloineen, makuuparvineen ja vessoineen.

  Tapio Mattilan mukaan kesä on erityisen vilkasta aikaa, ja huoneet varataan jo aikaisessa vaiheessa. Asiakkaita tuovat niin Asikkalan kunnan kesäjuhlat kuin häät ja sukulaisvierailutkin. 



Kaunista kotiin ja puutarhaan 



  Vääksyn nykyisen keskustan puolella sijaitseva Vääksyn Viherkukka tunnetaan laajalti hyvästä ja ammattitaitoisesta palvelusta sekä laadukkaista tuotteista. Yrittäjä Seija Loponen perusti Vääksyyn taimimyymälän 1979. Toiminnan laajentuessa tuotevalikoimaan on tullut myös leikkokukkia ja sidontaa sekä puutarha- ja sisustustuotteita.

  Oman kunnan asukkaiden lisäksi Viherkukassa asioivat niin mökkiläiset, matkailijat kuin kesävieraatkin.  



  – Yleensä maaseudulta mennään kaupunkiin ostoksille, mutta meidän asiakkaamme toimivat toisin päin, kaupunkilaiset tulevat tänne maalle kukka-, taimi- ja sisustusostoksille, Loponen nauraa.  

  Loposen mukaan alalla tehdään yhä enemmän ostoksia internetin kautta, mutta Viherkukan kaltaisten ”kivijalkakauppojen” valtti on henkilökohtainen, tasokas palvelu.



  Viherkukka tunnetaan taidokkaasta kukkasidonnasta sekä suomalaisen pihan tuntemuksesta. Kukkien ja taimien lisäksi myymälästä löytyy runsaasti kauniita kodin sisustustarvikkeita sekä pihan koriste-esineitä ja puutarhatarvikkeita. Kesäaikaan puutarhatuotteita on myynnissä myös Vehkoon varastomyymälässä.






Tekstin kirjoittiAhti Oksman


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »