Nro 4-2016
Luokittelu: Keski-Suomi ;  Alue-esittelyt ;  Aina ; 
Avainsanat: Nelostie, Keski-Suomi, Pihtipudas, Äänekoski, Uurainen, Laukaa, Jyväskylä, Toivakka, Joutsa

Nelostie osa 3


Äänekosken kaupunkia. Kuva: Mikko Suutala

Nelostiellä Keski-Suomessa

Nelostie on Suomen pisin yhtäjaksoinen numeroitu tie, onhan Helsingistä Utsjoelle ulottuvalla tiellä mittaa lähes 1 300 kilometriä. Nelostie on merkitty myös E75 tunnuksin, sillä se on osa Norjan Jäämereltä Kreikan Kreetalle kulkevaa eurooppatietä 75.


  Koko Suomen yhdistävä Nelostie syntyi vuonna 1938, jolloin Suomessa otettiin käyttöön tienumerointi. Alkuperäiseen reittiin on tehty vain kaksi merkittävämpää muutosta. Pohjoisessa tie johti alkujaan Petsamoon, mutta nykyään päätepiste on Utsjoki. Etelässä reitti kulki ensin Helsingistä Hyvinkään ja Padasjoen kautta Jyväskylään, kun se nyt on linjattu kulkemaan Päijänteen itäpuolitse, Lahden ja Heinolan kautta Jyväskylään. 

  Nyt kolmanteen osaan edennyt Matkailu kotimaassa.fi -lehden Nelostien esittelysarja aloitettiin pohjoisesta. Numerossa 2/16 kuljimme lähes 500 kilometriä Utsjoelta Rovaniemelle, ja kesälehdessä 3/16 taittui vähän yli 300 kilometrin osuus Tervolasta Pyhäjärvelle. Tässä lehdessä esittelyssä olevalla Keski-Suomen osuudella on mittaa noin 220 kilometriä.

Nelostietä Pihtiputaalta Joutsaan

  Matkanteko alkaa Pihtiputaalta, jonka tuttu maamerkki on aivan Nelostien vieressä sijaitseva Putaanportin liikekeskus. Tiellä liikkuvien huomiota on varmasti herättänyt myös pian avautuva Lomakeskus Niemenharju hieman etelämpänä. 


Koliman rantaraitti kulkee Putaanportin liikekeskuksen läheisyydessä. Kuva: Pihtiputaan kunta
  Pihtiputaalta alle 40 km päässä sijaitseva Viitasaari sijaitsee Nelostien ja Sinisen tien risteyskohdassa. Keitele-järven ympäröimä kaupunki tarjoaa monia mahdollisuuksia aktiiviseen lomanviettoon. 


Savivuoren näkötorni Viitasaarella. Kuva: Kehittämisyhtiö Witas
Sieltä matka jatkuu kohti Äänekoskea, jonka kaikki neljä taajamaa, Konginkangas, Äänekoski, Suolahti ja Sumiainen, sijaitsevat nekin Keiteleen rannalla. Äänekosken kaupunkiin liittyvät tiiviisti niin Keitelejazz, lättähattujunat, Kapeenniemi, biopolttolaitos kuin Valtra-traktoritkin. Miten, se selviää lehdestämme!

  Viime vuosina Uurainen on noussut suuren yleisön tietoisuuteen erityisesti Suomen huutokauppakeisari Aki Palsanmäen televisiotoivotuksesta: ”Tervetuloa Uuraisille, Hirvaskankaan huutokauppaan!”  Hirvaskankaan liikenneasema sijaitsee Äänekosken ja Uuraisten rajalla, ja Uuraisten keskusta on siitä noin 16 km lännen suuntaan. Luonnonkaunis kunta tarjoaa hyvät mahdollisuudet aktiiviseen lomanviettoon, ja eläinten ystäville HepoKuusela on ehdoton käyntikohde.


HepoKuuselassa voi ihailla monenlaisia eläimiä. Kuva: HepoKuusela
  Laukaan kunnan alueesta suurin osa on Nelostien itäpuolella. Kylpylähotelli Peurungan lisäksi vierailijoita houkuttavat muun muassa Kuusan kylässä toimivat kesäteatteri Kanavateatteri ja Perinnekylä Tupaswilla. Lapsiperheet viihtyvät kesäisin myös Nokkakiven Puistossa Lievestuoreella. 


Nokkakiven Puisto. Kuva: Laukaan kunta
  Seuraavaksi saavumme Keski-Suomen maakuntakeskukseen, Jyväskylään. Tikkakoskella, 15 kilometriä ennen varsinaista kaupunkitaajamaa, kannattaa poiketa Suomen Ilmavoimamuseossa, jonka lähistöllä sijaitsee myös suosittu ryhmämatkakohde Ränssin Kievari kesäteattereineen ja ruokailumahdollisuuksineen.


Lutakon satama. Kuva: Visit Jyväskylä / Walmari, Kalevi Korhonen
  Maakunnan pääkaupunki Jyväskylä kiehtoo monipuolisuudellaan, tunnetaanhan se muun muassa liikuntakaupunkina, Alvar Aallon kaupunkina sekä valon kaupunkina. Kaupunkikohteisiin tutustumisen jälkeen matka jatkuu Jyväskylän Vaajakosken kautta kohti Toivakkaa. Pienessä mutta vireässä kunnassa on monia matkailupalveluyrityksiä. 


Toivakan upeaa luontoa. Kuva: Joel Jyrinki
  Matkan viimeinen etappi tällä kertaa on Joutsa, joka on todellinen lomakunta. Joutsan Joutopäivät tunnetaan ympäri Suomen, ja kunnan alueella on enemmän vapaa-ajanasuntoja kuin pysyvää asutusta. Paikallisten ja kesäasukkaiden välillä vallitsee hyvä yhteishenki, ja vierailijat ovat sinne aina tervetulleita. 


Selänpohja Leivonmäen kansallispuistossa Joutsassa. Kuva: Heli Kuurne
Mukavaa matkaa Keski-Suomessa!





Tekstin kirjoittiEeva Oksman


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »