Nro 1-2016
Luokittelu: Kymenlaakso, Etelä-Karjala ;  Nähtävyydet ;  Museot, kirkot ;  Aina ; 
Avainsanat: Verla, Kouvola, ruukki, puuhiomo ja pahvitehdas, UNESCO, maailmanperintö, Lassi Kujala, valokuvanäyttely

Museot ja näyttelyt


Verlan tehdas. Kuva: Lassi Kujala

Poikkeuksellinen maailmanperintökohde

UNESCOn maailmanperintökohde Verlan puuhiomo ja pahvitehdas Kouvolassa kertoo tarinoita ajasta, jolloin Verlan pieni ruukki oli kuulu laadukkaasta pahvintuotannostaan.


  Kymijoen vesistössä kuohuvan Verlankosken rannalle perustettiin puuhiomo jo vuonna 1872, mutta se paloi vain kaksi vuotta myöhemmin. Tontti koskiosuuksineen myytiin, ja paikalle perustettiin nykyäänkin nähtävillä oleva Verlan puuhiomo ja pahvitehdas. Hiomon ja tehtaan muodostama ruukkiyhdyskunta oli yksi Suomen pienimmistä, mutta nopeasti se kasvatti suuren maineen hyvälaatuisen pahvin valmistajana. Tehdas lakkautettiin vuonna 1964, mutta Verla kieltäytyi nukahtamasta ja jäämästä unohduksiin. Tehdaskokonaisuus museoitiin jo vuonna 1972 ja se seisoo paikallaan edelleen kertomassa Suomen teollistumisen ajan saavutuksista.

20 vuotta maailmanperintöä

  UNESCOn maailmanperintöluetteloon Verla hyväksyttiin vuonna 1996. Maailmanperintökohteiden joukossa Verla on hyvin poikkeuksellinen: yhtäältä se edustaa hyvin tyypillistä teollistumisen ajan puunjalostusteollisuuden tehdaskokonaisuutta tai varhaisen metsäteollisuuden kohdetta, mutta on toisaalta poikkeuksellisen hyvin säilynyt.


Patruunan pytinki. Kuva: Lassi Kujala
  Rakennukset, laitteet ja muu esineistö on täysin autenttista ja alkuperäisillä paikoillaan, ikään kuin tehtaanväki olisi sulkenut ovet perässään vasta eilen. Vaikutelmaa lisää ruukin työntekijöiden asumista esittelevä näyttely, joka on rakennettu yhteen työläisten aikanaan rakentamista mökeistä.


Työläisten mökki. Kuva: Lassi Kujala
  Verlan 20-vuotista maailmanperintökohdetaivalta juhlistetaan tänä vuonna kansainvälisellä museoviikolla toukokuussa. Verlassa avataan tuolloin paikallisen luontokuvaaja Lassi Kujalan valokuvanäyttely. Kujalan näyttely kuvaa Verlaa kaikkina vuodenaikoina ja tarjoaa katsojien nähtäväksi sellaisen puolen Verlasta, jota kävijät eivät yleensä näe. 

  Vierailulle Verlaan kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää on paljon. Punatiilisten tehdasrakennusten suojissa pääsee matkalle toiseen aikaan, ja elämystä voi täydentää ostoksilla ruukkikylän puodeissa ja museokaupassa. Alueella on myös esihistoriallisia kalliomaalauksia, joihin voi tutustua aivan museoalueen parkkipaikan läheisyydessä.


Verlan kalliomaalaukset. Kuva: Lassi Kujala

http://www.verla.fi

Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »