Nro 1-2015
Luokittelu: Aina ; 
Avainsanat: kolumni, Matkan varrelta, Matleena Ikonen, kansantanssi, arvostus, kansanperinne, kansallinen itsetunto

Matkan varrelta


Matleena Ikonen on Matkailu kotimaassa.fi -lehden toimittaja, joka kirjoittaa kolumnissaan matkan varrella tekemistään havainnoista. Kuva: Petteri Ikonen, www.kuvaan.fi

Browser_title

  ”Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan”, tavataan sanoa. Kansantanssia vuosikaudet harrastaneena olen tämän joutunut toteamaan lukuisia kertoja.

  Kokemukseni mukaan suurimmalle osalle suomalaisista kansantanssi on yhtä kuin Paavo Väyrynen pyörähtelemässä kansallispuvussa kyynärkoukkupyörintää jonkun suomalaisen seuratalon lavalla. Kun koulun juhlissa oli kansantanssiryhmän esiintymisvuoro, yleisön läpi saattoi kuulla leviävän tuskastuneen ”Taas näitä tanhuja” -huokailun. Yleisö syventyi vilkuilemaan kelloa, kaivamaan nenää ja supattelemaan vieruskaverille – jos älypuhelimia olisi 1980-luvun koululaisilla ollut, ne eittämättä olisivat olleet tanhunäytösten aikaan kovassa käytössä.

  Onnekseni sain harrastusvuosieni aikana olla mukana ryhmässä, joka kävi esiintymässä ulkomailla kansainvälisillä kansamusiikin ja -tanssin festivaaleilla. Niihin osallistui ryhmiä kaikkialta maailmasta, ja näillä reissuilla kävikin niin, että yhtäkkiä me, jotka kaikilla kotimaisilla folkore-juhlilla jäimme flamenco-tanssijoiden ja sambaajien varjoon, olimme villapukuinemme eksoottisia. Meidän hameitamme ihailtiin ja meidän esityksissämme yleisö osoitti suosiota seisten. Annoimme nimikirjoituksia ja meitä kuvattiin niin kansallisiin tv-kanaviin kuin lukuisiin yksityisiin kameroihin. Festivaalien päätösnäytöksissä, joihin pääsivät vain muutamat kymmenistä ryhmistä, me olimme aina mukana.

  Miksi näin? Miksi me emme osaa arvostaa kulttuuriamme? Meillä on rikas kansanperinne, jonka mytologiasta, tarinoista ja musiikista voisimme ammentaa paljon. Ehkä se kuuluisa kansallinen itsetuntomme kohoaisi edes vähän?

  Viime kesänä kävin lomalla Irlannissa ja haltioiduin siitä, miten saarivaltiossa arvostetaan ja vaalitaan omaa kulttuuriperintöä. Jokaisessa pubissa soitetaan ja lauletaan kansanlauluja, ja tanssinäytöksiä järjestetään joka ilta jossain. Kansanperinne näkyi ja kuului – se oli osa arkista elämää eikä vitriinin sullottua pölyistä pönötystä kuten meillä.

  ”Täytyy mennä kauas, jotta näkee lähelle”. Suomi ja suomalaiset globalisoituvat vauhdilla, mutta ehkä me emme sittenkään ole vielä käyneet tarpeeksi kaukana nähdäksemme sen, minkä muut meissä näkevät.



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »