Nro 1-2015
Luokittelu: Varsinais-Suomi, Satakunta ;  Alue-esittelyt ;  Nähtävyydet ;  Museot, kirkot ;  Syksy ;  Kevät ; 
Avainsanat: Kuninkaatie, Turun linna, kuningatar Kristiina, näyttely, The Girl King, elokuva

Näyttely Turun linnassa 5.2.–27.9.2015


Osa Abraham Wuchtersin maalauksesta Kristiinasta vuodelta 1661.

Tyttökuningas 
– Made in Turku

Kuningatar Kristiinasta (1626–1689) kertovaa elokuvaa The Girl King kuvattiin Mika Kaurismäen ohjaamana Turun linnassa keväällä 2014. Osittain elokuvan innoittamana syntyi ajatus aiheen ympärille keskittyvän näyttelyn tuottamisesta Turun linnaan. Näyttely esittelee Kristiinan elämänvaiheita, persoonaa, kasvatusta ja valmistamista hallitsijan rooliin, toimintaa kuningattarena sekä luopumista kruunusta ja muuttoa Roomaan.


  Näyttelyssä tuodaan esille myös elämää Turussa ja Turun linnassa aateliston kulta-aikana 1600-luvulla. Suurelliset aateliston elämäntavat heijastuivat myös turkulaiseen virkamieskuntaan ja varakkaampaan väestönosaan. Linnan isäntänä toiminut kreivi Pietari Brahe oli tunnettu hyvistä valtiomiestaidoistaan, mutta myös hyvän ruuan ystävänä. Hän toteutti monia uudistuksia kuningatar Kristiinan määräyksestä, kuten perusti Suomeen monta uutta kaupunkia, järjesti postilaitoksen, uudisti maantieverkostoa ja kehitti majatalotoimintaa, hotellimatkailun edelläkävijää.

  Tyttökuningas – Made in Turku -näyttely kertoo myös elokuvan The Girl Kingin valmistumisesta ja esittelee elokuvan upeita pukuja, lavasteita ja rekvisiittaa. Esille asetetaan yli 20 historiallista pukurekonstruktiota, hattuja ja kenkiä sekä elokuvassa käytetty valtaistuin katoksineen, kopiot regaaleista eli kruununjalokivistä ja paljon muuta.

Sivistynyt ja päämäärätietoinen hallitsija

  Kristiina syntyi joulukuussa 1626 kuningas Kustaa II Aadolfin ja kuningatar Maria Eleonoran lapsena. Kristiina oli hallitsijaparin ainut hengissä selvinnyt jälkeläinen, joten hänelle annettiin sama koulutus ja kasvatus kuin olisi annettu miespuoliselle kruununperilliselle. Kustaa II Aadolf kaatui kolmekymmenvuotisessa sodassa vuonna 1632, jolloin 6-vuotias Kristiina peri Ruotsin kruunun, ja valtaoikeudet hän sai täyttäessään 18 vuotta vuonna 1644.

  Eurooppa tunsi Kristiinan sivistyneenä hallitsijana. Hän otti tehtäväkseen nostaa valtakunnan hovikulttuuri ja sivistys uutta suurvalta-asemaa vastaavalle tasolle ja teki Tukholmasta oppineisuuden keskuksen, jonne saapui filosofeja, tiedemiehiä ja taiteilijoita eri puolilta Eurooppaa.

  Luonteeltaan Kristiina oli hyvin itsevarma ja päämäärätietoinen. Hän käyttäytyi ja pukeutui miesmäisesti ja halveksi naiseutta. Ajatukseen avioliitosta ja perillisten synnyttämisestä hän suhtautui kielteisesti. Kristiina kohahdutti koko Eurooppaa luopumalla kruunustaan muutama vuosi virallisten kruunajaisten jälkeen ja kääntymällä katoliseen uskoon ja muutti Roomaan. 



  No entäpä näyttelyn nimi, Tyttökuningas – Made in Turku. Se tulee tietenkin siitä, että Kristiina itse eräässä kirjeessään kirjoittaa, että hänet on saatettu alulle Turun linnassa, jossa Kustaa II Adolf ja Maria Eleonora vierailivat alkuvuodesta 1626.

  Näyttely on avoinna 5.2.–27.9.2015. Elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2015 aikana.

www.turku.fi/turunlinna





Tekstin kirjoittiHanna-Sanni Lähdeniemi


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »