Nro 3-2014
Luokittelu: Varsinais-Suomi, Satakunta ;  Alue-esittelyt ;  Museot, kirkot ;  Aina ; 
Avainsanat: Taikayöntie, Huittinen, museo, Risto Ryti, Lauri Leppänen, Huittisten hirvenpää, Siina Rinne


Lukkoja Huittisten museon näyttelyssä. Kuva: Huittisten museo.

Ainutlaatuisia aarteita
Huittisten museossa

Huittisten museossa näytillä on kokoelmia, joita ei voi nähdä missään muussa museossa Suomessa.


  Huittisten museon helmiä ovat valtakunnallisestikin merkittävät Risto Ryti -kokoelma ja kuvanveistäjä Lauri Leppäsen taiteen kokoelma.

Merkkimiesten muisto

   Museon toisessa kerroksessa sijaitsevassa Presidentti Risto Ryti – juuret Huittisissa -näyttelyssä kerrotaan Rytin elämänvaiheista alkaen hänen lapsuudenkodistaan Huittisten Loimankylässä, josta tie vei ylioppilaaksi, lakitieteen opintoihin ja Suomen pankin pääjohtajaksi ja lopulta kansakunnan johtoon. Ryti johti Suomea vaikeina aikoina, ja talvisodan ajan pääministeri ja jatkosodan presidentti onkin yhä ajankohtainen ja keskusteltu henkilö. Valokuvien ja dokumenttien lisäksi museossa on näytillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Rytille myönnetyt kotimaiset ja ulkomaiset ritarikuntien kunniamerkit.

   Huittislaista alkuperää olevan kuvanveistäjä Lauri Leppäsen tunnetuimpia teoksia ovat Eino Leinon patsas Helsingin Esplanadilla, Minna Canthin patsas Tampereen Hämeenpuistossa sekä ekspressionistinen Kullervo-teos. Huittisten kaupungille Leppänen lahjoitti taiteensa kokoelman vuonna 1966, ja nykyisessä muodossaan se kattaa 114 teosta.


Lauri Leppäsen veistos "Kevät" vuodelta 1945 on esillä Leppäsen taiteen näyttelyssä.
   Museon näyttely kattaa Leppäsen koko uran kuvanveistäjänä hänen varhaiselta ekspressionistiselta kaudeltaan monumentaaliveistoksiin ja sankarihautojen muistomerkkeihin. Leppäsen tunnetuimmaksi teokseksi noussut Kullervo-veistos on nähtävillä Huittisten museon ulkopuolella, samoin työn ja kulttuurin muistomerkiksi valmistunut teos Henki ja aine.

Hirvenpää kertoo kivikaudesta

   Huittisten museon ehdoton helmi on Huittisten hirvenpäänä tunnettu kivikautinen kulttiesine. Vuonna 1903 Huittisten Palojoelta löydetyn esineen alkuperäiskappale, arviolta 7000 vuotta vanha veistos, on esillä Suomen Kansallismuseossa Helsingissä. Huittisten museossa on näytteillä hirvenpääesineen jäljennös.

  – Huittisten hirvenpää on varmasti tunnetuin Suomesta löytynyt kivikauden esine. Teoksissa, joissa kerrotaan suomalaisesta kivikauden elämästä, kerrotaan usein myös Huittisten hirvenpäästä, kertoo museonjohtaja Markku Teinonen.

   Myös paikallinen kulttuuri on laajasti esillä museossa. Perusnäyttelyssä esitellään paikallista arkea pääasiassa 1700–1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Mielenkiintoista paikallista väriä tuo sisääntuloaulassa oleva näyttely huittislaisesta kankurista Siina Rinteestä eli Josefiina Eufrosyyne Savijoesta, rengin tyttärestä, joka tekstiileineen oli paljon edellä aikaansa.


1800-luvun lopulla kankuri Siina Rinne kuviovirkkasi hameeseensa mm. krokotiileja ja auton. Kuva: Huittisten museo
 ”Mommon Siinana” Huittisissa tunnettu taiteilija mm. kuvasi tekstiileidensä kuviovirkkausornamenteissa autoja jo kauan ennen kuin sellaisia Huittisten raitilla nähtiin.

Huittisten museon sivut



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »