Nro 2-2014
Luokittelu: Varsinais-Suomi, Satakunta ;  Tapahtumat ;  Teatterit, orkesterit ;  Kesä ; 
Avainsanat: Uusikaupunki, Crusell-viikko, Rauno Melos, konsertti, puupuhallin, Lyhtyjen Yö, Vivaldi, Risto Räppääjä


Vuoden 2014 Crusell-viikon teemana on vesi. Kuva: Crusell Music Festival

Crusell
soi kuin vettä vaan

Uudenkaupungin merellisessä miljöössä soivalla Crusell-viikolla on oma vahva asemansa yksilöllisenä, selkeän linjan valinneena musiikkijuhlana Suomen kesätapahtumien joukossa.


  Heinä-elokuun vaihteessa vietettävää, puupuhaltimille omistettua musiikkitapahtumaa vietetään tänä vuonna jo 33. kerran, ja viikon teema on tänä vuonna vesi. Mikä sopisikaan teemaksi paremmin Uuteenkaupunkiin, jossa ”meri o iha rannas” ja antaa oman erikoislaatuisen leimansa koko kaupungille.

Kansainvälisiä nimiä

   Crusell-viikon ydin ovat maailman taitavimpien muusikkojen konsertit, mutta niiden lisäksi viikko koostuu korkeatasoisesta soitinopetuksesta huippuopettajien johdolla sekä viidettä kertaa järjestettävästä kansainvälisestä puupuhallinkilpailusta, jossa tämän vuoden instrumenttina on oboe. Kilpailu on avoin kaikkien maiden kansalaisille, ja sen tuomaristossa toimii kansainvälisiä ammattilaisia.

   Crusell-viikon taso on korkea. Toiminnanjohtaja Rauno Melos sanoo, että Crusell-viikkoa on vietetty niin pitkään, että se on saavuttanut vakaan aseman myös kansainvälisten puupuhallinfestivaalien joukossa. Yhä enemmän viikko vetää kovan tason soittajia myös ulkomailta. Kansainväliset tähdet antavat viikon aikana myös soitonopetusta puupuhaltimien ammattilaisille ja sellaisiksi aikoville.

Vivaldista Risto Räppääjään

   Tämän vuoden Crusell-viikon teema, vesi, näkyy viikon musiikkitarjonnassa monin eri tavoin. Rauno Melos itse pitää valittua teemaa hyvänä.

  – Vesi on elementti, joka on lähellä uusikaupunkilaisten sydäntä. Toivon, että mahdollisimman moni lähtisi kuuntelemaan konsertteja, sillä tarjonta on tänä vuonna todella monipuolista.

   Konsertteja järjestetään eri puolella Uuttakaupunkia ja sen ympäristöä, mm. kirkoissa. Yksi tärkeä foorumi ovat kaupungin torilla päivittäin soitettavat ilmaiskonsertit, joiden toivotaan tavoittavan runsaasti paikallista yleisöä. Perinteinen ilmaiskonsertti Lyhtyjen Yö on jälleen mukana tuomassa kodikasta tunnelmaa musiikin siivittämänä, ja lauantai-iltana soitettavan, Vivaldi-konsertin odotetaan kiinnostavan suurta yleisöä.

T  eemaan liittyen viikon aikana järjestetään konsertti Itämeren suojelun hyväksi, ja myös lapsille on luvassa omaa ohjelmaa Risto Räppääjä -konsertissa.

Monipuolinen kesätapahtuma

   Crusell-viikko on onnistunut vuosi vuoden jälkeen houkuttelemaan Uuteenkaupunkiin mukavan määrän kamarimusiikin ystäviä: Rauno Meloksen mukaan kävijämäärä on vakiintunut 8000–9000 kävijän tienoille. Kävijät ovat pääasiassa puupuhallinharrastajia ja -ammattilaisia, mutta myös aivan tavallisia musiikin ystäviä. Yleisö tulee pääasiassa Uudenkaupungin, Rauman ja Turun alueilta, mutta myös pääkaupunkiseudulta.

   Crusell-viikko ei siis ole vain marginaalikohderyhmän tapahtuma, vaan aidosti myös suurta yleisöä kiinnostava kesäfestivaali.

  – Meillä on monipuolinen ohjelmisto, josta löytyy jokaiselle jotakin. Viikon keskiössä on toki kamarimusiikki, mutta sen lisäksi ohjelmistoon kuuluu mm. jatsia ja musiikkia lapsille, Rauno Melos sanoo.



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »