Nro 1-2014
Luokittelu: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ;  Alue-esittelyt ;  Tapahtumat ;  Ostokset, käsityöt, lahjatavarat ;  Aina ; 
Avainsanat: Pohjanlahden Rantatie, Raahe, rautatieasema, Kuutos-Tiimi, käsityö, lahjamyymälä, ompelimo, galleria, kahvila, Pekanpäivät, lättähattu



Vanhan aseman tunnelmaa

Raahen vanhalla rautatieasemalla käy vilske. Arvokas 1900-luvun alun jugend-rakennus on taas täynnä elämää siirryttyään keväällä 2013 Työ- ja kehitysosuuskunta Kuutos-Tiimin käyttöön.


  Asemarakennus tuli myyntiin noin vuosi sitten oltuaan tyhjillään vuodesta 2002. Hienoa on, että nykyinen omistaja, Sepän Asema Oy, arvostaa rakennusta ja haluaa vaalia vanhaa rakennusperintöä. Asemarakennusta entisöidään pikkuhiljaa, ja myös toimintaa sen ympärille kehitetään koko ajan lisää.

  Rustiikeissa mutta valoisissa asematiloissa toimii käsityö- ja lahjamyymälän ja kahvilan ohella myös tilausompelimo sekä Galleria Asemamestari, joka on avoin erilaisille näyttelyille. Galleriaa voivat vuokrata yksittäiset näytteilleasettajat tai pienet ryhmät. Monesti galleriatilat ovat niin suuria, että yksittäisen taiteilijan voi olla vaikeata saada riittävää määrää teoksia kasaan näyttelyä varten.

  – Galleria Asemamestari soveltuu taidenäyttelyiden ohella vaikkapa erilaisten käsityönäyttelyiden pitämiseen, Eila Siurua kertoo.

Paikallisia tuotteita suoraan tuottajilta

  Vanhan asemarakennuksen ovi käy tuon tuosta, sillä paraikaa eletään sesonkia. Moni tuliaisia tai lahjatavaraa etsivä tietää suunnata tänne. Myymälä tarjoaa jotakin, mikä erottuu valtavirrasta: sekä raahelaista että muualtakin tulevaa uniikkia tuotantoa ja takuulla erilaista lahjatavaraa.



Esillä on niin keramiikkaa kuin lasitöitäkin sekä kynttilöitä ja sisustustuotteita. Monenlaista tekstiilityötä löytyy huovutetuista taideteoksista taidolla sommiteltuihin tilkkutäkkeihin ja kangaspainannaisiin. Herkkupuolta ei ole myöskään unohdettu: paikallisia marjatuotteita voi täältä ostaa mukaan viemisiksi.

  Työ ja kehitysosuuskunta Kuutos-Tiimi on toiminut Raahessa vuodesta 1997 ja pyörii nyt ahkerien yrittäjänaisten vetämänä. Mukana osuuskunnassa on yhteensä 22 eri pientuottajaa, jotka tekevät työtään kotipajoissa. Paikan päällä toimivan ompelimon puolelta löytyy mittatilaus-, korjaus- ja sisustusompelupalvelu. Tilausompelimo Eila Siurua on toiminut jo vuodesta 1987 ja on omana yrityksenä mukana osuuskunnassa. Ompelupalvelun lisäksi tuotannossa ovat brodeeratut tekstiilit ja lasten tarvikkeet.

Lättähattu ja Pekanpäivät

  Tunnelma asemarakennuksessa on autenttinen. Ulkoa kantautuu lähestyvän junan ääni, sillä raideliikenne ei ole tältä rataosuudella täysin loppunut, vaan ohitse liikkuu yhä rahtijunia. Raahen kesätapahtuma Pekanpäivät on suuri tapahtuma, ja silloin Lättähattu-junakin saapuu Raaheen ajeluttaen yleisöä Raahe–Tuomioja välillä.



Siuruan mukaan tavoitteena on saada Lättähattu käymään useammin Raahessa, ja tulevana kesänä ajeluttamistapahtumia onkin jo useampia.

  Rautatieasemalla myymälän yhteydessä sijaitseva kahvila on löytänyt hyvin oman asiakaskuntansa. Vanhan aseman oma kondiittori leipoo päivittäin tuoreet leivonnaiset kahvilan vitriiniin, mutta niitä on myynnissä myös myymälähyllyssä mukaan ostettavaksi. Myös pienille ryhmille järjestetään kokous- ja kahvitilaisuuksia.



Tekstin kirjoittiIrmeli Kojonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »