Nro 5-2013
Luokittelu: Aina ; 
Avainsanat: Pääkirjoitus, Päätoimittajalta, Ahti Oksman




Perustuslain mukaan suomi ja ruotsi ovat maamme kansalliskieliä, ja erillinen kielilaki pyrkii turvaamaan niin suomen- kuin ruotsinkieliseen väestöön kuuluville mahdollisuuden myös elää täysipainoista elämää omaa äidinkieltään käyttäen.


  Pohjanlahden Rantatietä esittelevässä juttusarjan tässä osassa olemme alueella, jossa asukkaista suurin osa puhuu äidinkielenään ruotsia. Asioidessani heidän kanssaan puhuimme pääosin ruotsia, vaikka ruotsin kielen puhumisesta minulla olikin vierähtänyt rutkasti aikaa. En kokenut olevani omimmillani, mutta ei täysin ruotsinkielisessä ympäristössä elävien olisi ollut yhtään sen helpompaa yrittää puhua suomea.

   Keskustellessamme jouduin täydentämään vaillinaista ruotsiani suomenkielisillä sanoilla, ja puhe oli usein sekakieltä. Siksi arvostan suuresti keskustelukumppaneitteni tapaa suhtautua puheeseeni. He eivät naureskelleet ruotsilleni eivätkä etsineet siitä virheitä, vaan puutteista huolimatta koettivat löytää puheestani sen oleellisen, ja tarvittaessa puhuivat minulle suomea. Päämäärä ja fokus oli saada asioista selvää.

   Heidän suhtautumisensa minuun toi mieleeni 1990-luvun alussa Ruotsissa viettämäni pari vuotta. Toimin tuolloin erään suomenkielisille asukkaille tarkoitetun alkoholistikodin föreståndarena, ja pääsin työssäni näkemään, miten ja missä laajuudessa Ruotsin valtio oli valmis satsaamaan – ei vain suomalaisten – vaan kaikkien maahanmuuttajien elämän ja hyvinvoinnin järjestämiseen. Myös ruotsalaisilla työtovereillani oli sama suhtautumistapa kuin nyt Pohjanmaalla oli: puheesta ei haettu virheitä, epäonnistumisille ei naurettu, vaan kaikessa pyrittiin vilpittömästi auttamaan, ymmärtämään ja kannustamaan uusissa oloissa ja uudessa kulttuurissa kamppailevaa ihmistä.

   Keskustelin tästä asiasta pitkään Närpiön kaupunginjohtaja Hans-Erik Lindqvistin kanssa, joka oli tutustunut aiheeseen samoin asuessaan Ruotsissa. Hän kertoi, että myös Närpiössä ja muissa Pohjanmaan rannikkokunnissa on otettu käyttöön samanlaiset toimet maahanmuuttajien sopeuttamiseksi. Närpiön kaupungin asukkaista 8,7 % puhuu äidinkielenään 30 muuta kieltä kuin ruotsia. Heitä on tullut kaikista maailman kolkista, mutta kotouttamistyön hedelmänä kaikilla on asunnot, he käyvät työssä, saavat palkkaa ja tuntevat kuuluvansa närpiöläiseen yhteiskuntaan sen täysivaltaisina jäseninä.

   Matka opetti minulle paljon ja sai minut ajattelemaan meidän suomalaisten suhtautumista ruotsinkieliseen vähemmistöömme. Miksi suhtaudumme heihin ikään kuin kyseessä olisi Suomi–Ruotsi-maaottelu? Miksi emme halua ymmärtää heitä? Miksi emme suostu – vaikka kuinka vajavaisesti – puhumaan heidän omaa äidinkieltään, vaan edellytämme heiltä aina suomen kielen käyttöä? Antamalla kunkin äidinkielelle sille kuuluvan arvon saisimme varmasti aikaan jotain hedelmällistä ja rakentavaa.

   Tämän pääkirjoituksen kautta haluan kiittää kaikkia tapaamiani ihmisiä siitä hyvästä, rakentavasta ja ystävällisestä vastaanotosta jonka teiltä sain. Minulla ja meillä on siitä paljon opittavaa!



Tekstin kirjoittiAhti Oksman


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »