Nro 1-2013
Luokittelu: Pohjanmaa ;  Alue-esittelyt ;  Museot, kirkot ;  Aina ; 
Avainsanat: Vaasa, Pohjanmaan museo, Terranova, Merenkurkun luontokeskus, Katarina Andersson, Karl Hedman, rahanäyttely


Pohjanmaan museon kevään näyttely kiinnostaa varmasti myös nuoria. Kuva: Teknikens Hus

Pohjanmaan museo tarjoaa historiaa ja nykypäivää

Pohjanmaan museo sijaitsee Vaasan keskustasta katsoen hieman loitommalla, mutta käynti on vaivan arvoinen. Monialainen museo tarjoaa kävijöille tänä keväänä paljon mielenkiintoista nähtävää menneestä nykypäivään. Näyttelytarjonta on harvinaisen laaja-alainen kulttuurihistoriasta taiteeseen, tieteeseen sekä luonnontieteeseen.


Aurinkoinen kertomus

  Tänä keväänä maaliskuun alussa avattava interaktiivinen näyttely Ilmastojuttu - Aurinkoinen kertomus kuvaa uusiutuvan energian mahdollisuuksia ja avaa samalla näköaloja alan kehitykseen. Kyseessä on Luulajan yliopiston yhteydessä toimivan Teknikens Hus:in tuottama vieraileva näyttely.

  – Näyttely on suunnattu erityisesti nuorille ja koululaisille. Ajatuksena on rohkaista nuorta sukupolvea tutustumaan uusiutuvan energian eri muotoihin ja miksei samalla myös innoittaa asiasta kiinnostuneita nuoria suuntautumaan alan koulutukseen, museotoimenjohtaja Katarina Andersson kertoo.

  – Vaasan seudulla toimii Pohjoismaiden suurin energiateollisuuden yrityskeskittymä, minkä vuoksi näyttely on myös ajankohtainen, hän toteaa. Näyttelyssä pääsee erilaisten laitteiden avulla oppimaan ja oivaltamaan, miten energia toimii esim. tuulen tai auringon avulla. Vierailijat pääsevät kommentoimaan näyttelyä ja kertomaan sen herättämistä ajatuksista. Draamahuoneessa pyörivä filmiesitys The Climate Change Show kertoo nimensä mukaisesti ilmastonmuutoksen aiheuttamista haasteista energiantuotannolle. Näyttely jatkuu kesäkuun alkuun asti.

Terranova kuvaa Merenkurkun alueen ainutlaatuista luontoa


  Merenkurkun saaristo nimettiin ainutlaatuisuutensa vuoksi vuonna 2006 Suomen ensimmäisenä luontokohteena Unescon maailmanperintöluetteloon. Terranova – Merenkurkun luontokeskus on Pohjanmaan museon luonnontieteellinen perusnäyttely, joka avattiin yleisölle keväällä 2002. Pohjanmaan museon lisäksi luontokeskushankkeen takana ovat myös Metsähallitus sekä Ostrobothnia Australis -yhdistys.

  Pohjanmaa tunnetaan alueena, jossa maa kohoaa jatkuvasti. Ilmiön jälkiä on havaittavissa kaikkialla maisemassa, kunhan niitä osaa etsiä. Näkötornista käsin voi ihailla mm. De Geer -moreeneja, jotka ovat pitkiä, merestä nousseita kivikerrostumia. Maan kohoamisen vuoksi Merenkurkun maisema ja alue ovat jatkuvan muutoksen alla. Terranova havainnollistaa sitä, miten luonto vähitellen muotoutuu uudenlaiseksi eläinten ja kasvien elinedellytysten muuttuessa.

  Merenkurkun alueella sijaitsee runsaasti luontopolkuja, jonne voi myös tilata opastettuja kierroksia museolta. Alueen luontokohteisiin suuntaavien kannattaa kuitenkin tulla ensin katsomaan Terranovan näyttelyä, joka antaa hyvän pohjan luontoretkelle ja valottaa alueen luonnonhistoriallista kehitystä. Kuitenkin pelkkä museokäyntikin on sinällään antoisa ja kertoo monipuolisesti alueen erityispiirteistä.

Hedmanin kerros johdattaa suomalaisen taiteen kultakaudelle

  Museon vanhin perusnäyttely ns. Hedmanin kerroksessa perustuu Karl Hedmanin kokoelmiin ja lahjoituksiin. Hedman kuului Suomen merkittävimpiin keräilijöihin ja mesenaatteihin. Vaatimattomista oloista lähtöisin oleva Hedman kiinnostui varhain kulttuurista ja historiasta. Hän perehtyi niihin jo nuorena opiskellessaan vielä lääketiedettä. Vaasaan palattuaan hän vähitellen ryhtyi keräilijäksi lääkärintoimensa ohella. Yhdessä vaimonsa Elinin kanssa hän lahjoitti kokoelman Pohjanmaan museolle, joka sittemmin siirtyi Vaasan kaupungin omistukseen. Aviopari oli lapseton, ja kokoelma on siten heidän ”lapsensa” sekä perintönsä jälkipolville.

  Näyttelykerroksesta löytyy useimpien Suomen kultakauden taiteilijoiden teoksia. Laajan Helen Schjerfbeckin kokoelman ohella pääsee tutustumaan Hugo Simbergin, Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen tuotantoon. Esillä on myös hollantilaista ja italialaista taidetta 1400–1600-luvuilta. Suomen suurimpiin kuuluva erittäin hieno posliinikokoelma löytyy niin ikään samasta kerroksesta.

Rahakammion aarteet

  Pohjanmaan museossa kannattaa pistäytyä myös rahakammiossa, jossa on pysyvästi esillä Rahanäyttely, joka vie matkalle rahan kiehtovaan historiaan. Näyttelyssä pääsee tutustumaan numismatiikan salaisuuksiin. Näyttelyn perustan muodostaa ns. Hallbergin kokoelma, johon kuuluu noin 5 500 eri rahaa, joista plooturahoja on noin 50. Lisäksi kokoelmaan kuuluu numismaattista kirjallisuutta sekä jonkin verran mitaleita. Entisaikojen rahojen koko voi tuottaa yllätyksen nykyajan muovirahaan tottuneelle kuluttajalle, isoimmat rahat kun eivät olisi mahtuneet lihavimpaankaan lompakkoon.



Tekstin kirjoittiIrmeli Kojonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »