Nro 1-2013
Luokittelu: Aina ; 
Avainsanat: Päätoimittajalta, pääkirjoitus, Ahti Oksman




”Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.”


  Nämä Saarnaajan sanat Vanhasta Testamentista nousivat mieleeni, kun vilkaisin viime vuoden vastaavaa pääkirjoitusta tätä tekstiä tehdessäni. ”Maailmanlaajuisesti vuosi 2012 on pyörähtänyt käyntiin vähintäänkin kaksijakoisissa tunnelmissa. Sodat, levottomuudet ja kansannousut eivät juurikaan vaikuta tavallisen ihmisen arkeen. Niitähän on aina ollut, ja ne ikään kuin kuuluvat osana maailmanpolitiikkaa. Hieman levottomuutta on herättänyt Kreikan talous ja siitä johtuva taloudellinen epävarmuus koko Euroopassa. Aivan viimepäivien positiiviset talousuutiset ovat tulleet USA:sta.” Näin kirjoitin siis vuosi sitten, eikä maailmantilanne tuosta ole juurikaan helpottunut. Ainoa ero on ehkäpä se, että Euroopassa voidaan nyt hengittää taloudellisesti hieman vapaammin, kun taas USA:n talous on veitsenterällä.

  Viime aikoina moni mediatalo on ollut muutosten kourissa, mutta Matkailu kotimaassa.fi -lehti jatkaa valitsemallaan linjalla: tilauspohjaisuudestaan huolimatta lehti on vapaasti luettavissa verkossa ja kirjastoissa, ja veloituksetta lehden saavat edelleen ryhmämatkojen vetäjät ja järjestäjät.

  Nyt alkavana viidentenä toimintavuotenamme jatkuu viime vuonna aloitettu kotimaisten matkailuteiden esittelysarja. Matkailutiet ovat osoittautuneet erittäin mielenkiintoisiksi, ja olemme saaneet runsaasti positiivista palautetta Hämeen Härkätietä esittelevästä kokonaisuudesta.

  Tässä ja kahdessa seuraavassa numerossamme esillä on Suomen Sininen Tie. Se on osa historiallista vaellusreittiä pitkin kulkevaa matkailutietä, joka ulottuu Norjan, Ruotsin ja Suomen kautta Venäjän Karjalaan. Sininen Tie on monessa suhteessa poikkeuksellinen matkailutie. Kun esimerkiksi suurin osa uudemmista pohjoismaisista teistä kulkee pohjois-eteläsuunnassa, kulkee Sininen Tie itä-länsisuunnassa.

  Tämän vuoden aikana aloitetaan Suomessa merkittävä Sinisen Tien hanke, jonka avulla pyritään nostamaan tien vaikutusalueella olevien kaupunkien ja kuntien matkailu- ja kulttuurikohteet entistä paremmin suuren yleisön tietoisuuteen. Siinä mekin haluamme olla omalta osaltamme mukana. Tässä numerossa lähdemme liikkeelle Vaasasta Merenkurkun saariston maailmanperintöalueen kautta päätyen Alajärvelle. Matkan varrella tutustumme moneen mielenkiintoiseen kohteeseen. Seuraavassa numerossa jatkamme Sinisellä Tiellä Kyyjärveltä eteenpäin, ja kolmosnumerossa pääsemme sitten jo tien Suomen osuuden päähän Tohmajärvelle.

  Tarkoituksemme on esitellä kotimaisille yhdistyksille, matkanjärjestäjille ja muille lehtemme lukijoille Sinisen Tien varrella olevia kiinnostavia matkailullisia ”helmiä” siten, että matkavastaavan, matkanjärjestäjän, perheen tai yksittäisen matkailijan olisi helppo suunnitella ja toteuttaa unohtumaton matka tällä historiallisella matkailureitillä. Luvassa on monta mielenkiintoista juttua!



Tekstin kirjoittiAhti Oksman


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »