Nro 5-2012
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Alue-esittelyt ;  Luontokohteet ;  Aina ;  Kesä ;  Syksy ;  Talvi ;  Kevät ; 
Avainsanat: Hämeen luontokeskus, Ruostejärven virkistysalue, kansallispuisto, retkeilyneuvonta, näyttely, suoluonto, opastusohjelmat



Kurjen huuto kutsuu Hämeen luontokeskukseen

Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistojen välissä, Hämeen Härkätien varrella Tammelassa, sijaitsee Hämeen luontokeskus. Se tarjoaa retkeilyneuvontaa sekä toiminnallisia ja elämyksellisiä hetkiä luonnon parissa kaikenikäisille.


  Luontokeskuksen pihapiiriin astellessa ei uskoisi, että keskus on melko nuori. Jykevä puinen päärakennus valmistui vuonna 1999 ja avajaisia vietettiin vuotta myöhemmin. Pihapiiri on kuitenkin rakennettu perinteisen mallin mukaan susipihoineen kaikkineen. Susipiha-nimitys juontaa juurensa ikivanhaan tapaan tuoda kesäisin karja suljettuun pihaan yöksi turvaan pedoilta. Luontokeskus puhuu näin omaa kieltään entisajan ihmisten läheisestä yhteydestä ympäröivään luontoon.

Pysyväisnäyttelyllä luonto tutuksi

  Sisällä luontokeskuksessa on mahdollista tutustua eteläsuomalaiseen suoluontoon kenkiään kastelematta. Pysyväisnäyttely Kurjen huuto esittelee keidassuon monimuotoista elämää vuodenaikojen tahdissa. Luonto tulee lähelle katsojaa nykymedian keinoin. Lisäksi on tarjolla vaihtuvia näyttelyitä ja AV-esityksiä. Se, mikä ennen opittiin isältä pojalle metsävaelluksilla, on nykyisin katoavaa, hiljaista tietoa. Luontokeskus auttaa tämän arvokkaan tiedon välittämisessä aikamme sukupolvelle, ja pyrkii synnyttämään janon oppia tuntemaan lähiseutujen luontoa paremmin.

Vieraita läheltä ja kaukaa

  Syksy on luontokeskuksessa ollut kiireistä aikaa syysretkeilijöiden ja ryhmien kansoittaessa alueen. Myös erilaiset luentoillat sekä koko perheen retkitapahtumat ovat olleet suosittuja.

  – Kuitenkin tänä syksynä ovat myös ulkomaalaiset kävijät iloksemme löytäneet Hämeen luontokeskuksen, luontokeskuksen hoitaja Titta Jylhänkangas kertoo hymyillen.

Monimuotoinen luonto

  Heti luontokeskuksen ovelta pääsee Ruostejärven virkistysalueen retkipoluille ja laavuille. Lähellä sijaitsevat myös ikikuusikoista tunnettu Liesjärven kansallispuisto sekä vaikuttava Torronsuo, joka on Etelä-Suomen luonnontilaisista soista suurin. Yleensä ohjelmaan kuuluukin aluksi tutustuminen näyttelyyn, jonka jälkeen on hyvä lähteä luontoon patikoimaan ja havainnoimaan eri eläin- ja kasvilajeja.

Tarjontaa vauvasta vaariin


  Vilkkaan syksyn päättää isänpäivän aikoihin järjestettävä Karhu nukkuu -tapahtuma. Luontokeskus avaa sen jälkeen seuraavan kerran ovensa yleisölle helmikuussa ystävänpäivän aikoihin. Poikkeuksena ovat ryhmät, joille luontokeskus järjestää toki ohjelmaa tilauksesta talvikaudellakin. Luontokeskus sopii retkikohteeksi ympäri vuoden.

  – Säällä kuin säällä voidaan olla myös ulkona, jos vain varustaudutaan oikein, toteaa Titta Jylhänkangas ja toivottaakin kaikenikäiset ryhmät tervetulleiksi luontokeskukseen tutustumaan eteläsuomalaiseen luontoon. Tarjolla on opastusohjelmia sekä aikuisille että lapsille. Muun muassa alakoululaisille suunnattu Härkätien Ronja johdattaa lapset luontoseikkailuun, ja aikuisille kohdennettu Pylkkäsen polulla vie luontokeskuksen ympäristöön pohtimaan luonnon kulkua yhdessä tutun korpifilosofin kanssa.



Tekstin kirjoittiIrmeli Kojonen



Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »