Nro 3-2012
Luokittelu: Pohjois-Karjala ;  Tapahtumat ;  Kesä ; 
Avainsanat: Lieksan Vaskiviikko, Jouko Harjanne, trumpetti, pasuuna, vaskisoitin, Mätäsvaaran kaivoslaguuni

Trumpettien törinää ja pasuunoiden pauhua


Konsertti Mätäsvaaran kaivoslaguunissa. Kuva: Kimmo Varjoranta

Lieksan Vaskiviikko vie tunnelmasta toiseen

Lieksan Vaskiviikko on yli 30-vuotisen historiansa aikana vakiinnuttanut paikkansa Suomen musiikkitapahtumien eturivissä. Vuodesta toiseen tapahtuma kerää Lieksaan yli 10 000 vaskimusiikin uutta ja vanhaa ystävää.


  Vaskiviikon taiteellinen johtaja Jouko Harjanne sanoo, että Lieksan Vaskiviikko on ”Suomen suurin ja kaunein vaskifestivaali”, jonka ohjelma johdattaa vieraan tunnelmasta toiseen: herkkiin kynttiläkonsertteihin, humoristisiin keikkoihin, lumoaviin konsertteihin luonnon omissa konserttisaleissa ja jännittäviin hetkiin trumpettikilpailussa.

  Ohjelmasta löytyy monipuolisesti musiikkia – paitsi kuunneltavaksi, myös itse soitettavaksi. Konserttien lisäksi Vaskiviikon toiminnan olennainen osa nimittäin ovat musiikkikurssit, jotka kattavat kaikki vaskisoittimet. Kunkin vaskisoittimen mestariluokka on suunnattu ammattimaiseen opiskeluun, mutta muille kursseille, kuten perusopetukseen sekä yhtye- ja seitsikkokursseille, voivat hakeutua kaikenikäiset ja -tasoiset soittajat. Kurssien opettajina toimivat ulkomaisten mestarikurssiopettajien lisäksi suomalaiset huippumuusikot.

Klassista ja kilpailua

  Vaskiviikon suola ovat sen korkeatasoiset esiintyjät niin koti- kuin ulkomailta. Klassinen konserttisarja koostuu paristakymmenestä konsertista, joissa kuullaan kattavasti vaskisoittimia ja niiden maailmankuuluja taitajia Lieksan kirkossa, Lieksan kulttuurikeskuksessa sekä luonnonkauniilla Mätäsvaaran kaivoslaguunilla. Laguunikonsertti onkin unohtumattoman eksoottinen elämys sen kokeneille: konserttipaikkaa ympäröivät graniitti-gneissikalliot, jotka nousevat yli 40 metrin korkeuteen ja takaavat uskomattoman hyvän akustiikan. Vanhan kaivoksen karu komeus antaa oman leimansa kuuntelukokemukselle, jollaista ei helposti löydä muualta!

  Vuonna 1999 Vaskiviikolla aloitettiin nuorille soittajille tarkoitettu kansainvälisten vaskisoitinkilpailujen sarja, jossa tänä vuonna vuorossa on trumpetin kansainvälinen Raimo Sarmas -kilpailu. Se pyörähtää käyntiin varaslähdöllä jo 18.7.2012.

  – Sen jälkeen onkin meno raikasta ja paikoin hulvatonta. Siitä pitävät huolta mm. supersuosittu Mnozil Brass sekä Vaskiviikolle ensi kertaa saapuva ranskalainen Trombamania-trumpettiyhtye, Harjanne sanoo.

Kattaus koti- ja ulkomaisia huippuja

  Kuten aina, tulevana kesänä Lieksan Vaskiviikolla nähdään iso joukko laadukkaita esiintyjiä. Ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistuvat maailman arvostetuimpiin kuuluvat oman instrumenttinsa taitajat, pasunisti Enrique Crespo Saksasta sekä trumpetistit Manny Laureano USA:sta ja Luis González Martí Espanjasta. Lisäksi esiintyjäkaartiin kuuluvat kokeneet Lieksan kävijät kuten Eric Aubier, Andrei Ikov, Benjamin Pierce ja Miklos Nagy sekä yhtyeet Ameriikan Poijista Pohjan Sotilassoittokunnan kautta Töölö Brassiin. Kun listaan lisätään vielä kotimaiset huiput sekä kattava oheisohjelmisto, Harjanne toteaa, että luvassa on jälleen kerran mitä maittavin vaskimenu heinäkuun viimeiselle viikolle.

  – Taiteilijalistaa katsellessani on ilo todeta, että Vaskiviikon taiteilijoiden ja Lieksaan tulevien trumpettikilpailijoiden lukuisat erilaiset kansallisuudet tuovat hienolla tavalla esiin eri kulttuurien eroavaisuuksia. Tämä on malliesimerkki siitä, miten kaikki kulttuurit lopulta sulautuvat hienosti yhteen Suomen vaskimusiikin pääkaupungissa – Lieksassa, Harjanne sanoo.



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »