Nro 5-2011
Luokittelu: Savo ;  Alue-esittelyt ;  Aina ; 
Avainsanat: Etelä-Savo, Valamo, Lintulan luostari, Kermansavi, Retretti, Juva, Butiken på landet, Puumala, Sahanlahti, Poleeni, Syvälahden tanssilava


Puumala oli Ilmatieteenlaitoksen tilaston mukaan Suomen lämpimin paikkakunta heinäkuussa 2011. Kuva: Puumalan matkailu

Etelä-Savo – hyvän elämän etsijöille

Etelä-Savoa leimaa sen luonto, erityisesti metsien ja järvien paljous. Maakunnan pinta-alasta peräti neljäsosa on vettä, ja Etelä-Savon sydämessä läikähtelevät mm. suurin osa Saimaasta, Pihlajavesi ja Puruvesi.


   Luonnossa liikkujan paratiisia täydentävät lähes loputtomilta tuntuvat mänty- ja kuusimetsät. Vaikka luonto on Etelä-Savossa vahvasti läsnä, maakunnassa on myös vireä liike-elämän, tuotannon ja yrittämisen kulttuuri. Elämä Etelä-Savossa keskittyy paljolti maakunnan kolmen kaupungin, Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen ympäristöihin.

Kiireettömyys kutsuu Heinävedelle

  Suomen ainoat luostarit, Valamo ja Lintula, kutsuvat erilaiselle lomalle Heinävedelle. Molemmat luostarit ovat toiminnassa, mutta ne ovat myös suosittuja matkailukohteita. Esimerkiksi Valamossa käy vuosittain noin 160 000 matkailijaa. Suosituin vierailuaika luostareissa on kesä, mutta Valamossa myös joulu ja pääsiäinen ovat selkeitä sesonkeja. Valamossa halutaankin tarjota matkailijoille mahdollisuus osallistua ortodoksisen joulun viettoon: joulun ajan jumalanpalvelukset ovat avoimia, ja joulun täysihoitopakettiin majoitus, opastettu luostarikierros, ateriat, aattoillan teepöytä, joulusauna, sisäänpääsy näyttelyihin, konsertti sekä luostarin johtajan vastaanotto joulupäivänä. Mikset hiljentyisi ihan aidosti tänä jouluna?

  Ensi kesänä saa ensi-iltansa Valamoa käsittelevän näytelmätrilogian ensimmäinen osa, joka käsittelee luostarin sodanjälkeisiä tapahtumia ja kulttuurien kohtaamisia. Isän varjo -niminen näytelmä on herkkä kertomus kahden erilaisen yhteisön, ortodoksisen luostarin ja pienen maalaiskylän kohtaloista ja kohtaamisesta sodan aikana ja sen jälkeen.

Heinävesi – Kermansaven koti

  Joka toisessa suomalaisessa kodissa syödään tai juodaan Kermansaven astioista. Heinävedellä sijaitsee Kermansaven tehtaanmyymälä, joten Etelä-Savon reissulla kannattaa poiketa Heinävedelle tekemään edullisia ostoksia. Tehtaanmyymälä sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Heinäveden keskustasta, metsän keskellä entisessä Heinäveden vanhainkodin navetassa.

Retretti on nähtävä joka vuosi

  Taidekeskus Retretti Punkaharjulla lepää talvisaikaan, mutta valmistautuu ottamaan taiteenystäviä vastaan taas ensi kesänä. Retretti on yksi suurimmista Pohjoismaiden taidekeskuksista, ja paikkana se on ainutlaatuinen. Osa taidekeskuksen näyttelytiloista ja 800-paikkainen konserttisali on louhittu maanalaisiin luoliin. Kaiken kaikkiaan maanalaisia tiloja on 3700 neliömetriä ja maanpäällisiä näyttelytiloja 2000 neliömetriä. Ensimmäinen näyttely Retretissä pidettiin vuonna 1983, ja siitä lähtien Punkaharju on ollut taiteenystävien jokakesäinen vakiokohde.

Armani goes Juva – eli Butiken på landet

  Butiken på landet on Juvalla sijaitseva vaateliike, joka myy eurooppalaisten muotitalojen luomuksia keskellä syvintä Savoa. Tämä putiikki ei sijaitse kaupunkien keskustojen arvokiinteistöissä vaan vanhassa tallissa. Periaatteena onkin tarjota shoppailijalle kokonaisvaltainen ostoselämys kiireettömässä ja miellyttävässä miljöössä. Erinomainen sijainti aivan 5-tien varressa tekee Butikenin helpoksi vierailukohteeksi, jossa laadukkaat vaatteet, hyvä palvelu ja korkeatasoinen asiantuntemus tuovat matkailijan eteen pienen palan Eurooppaa.

Puumala – Suomen kuumala

  Onkohan Puumala tulevana kesänä jälleen Suomen kuumin paikkakunta? Heinäkuussa 2011 Puumala oli Ilmatieteenlaitoksen tilaston mukaan Suomen lämpimin paikkakunta.

  Kulttuurista ja hyvästä musiikista kiinnostuneiden kannattaa suunnata 12.–15.7.2012 Puumalan kauniiseen puukirkkoon, jossa ”Saimaan kauneimmat sävelet” -kirkkokonserttisarja tuo kuulijoiden eteen joukon nimekkäitä esiintyjiä.

  Kesän ehdoton ykköstapahtuma Puumalassa on Siltakemmakat, joka järjestetään Puumalan hulppeassa satamassa 2.-4.8.2012 jo 18. kertaa.

Vanhan sahan miljöössä


  Puumalassa sijaitseva Sahanlahti on muistomerkki vanhan sahan kukoistuskaudelta. Matkailukäyttöön muutettu vanha sahamiljöö tarjoaa huikeita elämyksiä, kuten rantamakasiini – entiseen venevajaan rakennettu ravintola, jossa voi istuskella kahvikupposen ääressä ja ihailla jalkojen alla solisevaa vettä. Rantamakasiini on nimittäin rakennettu osittain veden päälle. Erähenkisestä eksotiikasta nauttiville Sahanlahti tarjoaa Pajapirtin, keskiaikaistyylisen ravintolan, jonka keskellä sijaitsevan tulisijan avotulella valmistetaan ravintolan herkut. Pajapirtti on avoinna yrityksille ja yksityisille ryhmille ympäri vuoden.

Poleeni on kulttuuria Pieksämäellä


  Kulttuurikeskus Poleeni vastaa Pieksämäen kulttuuritarjonnasta läpi vuoden. Poleenissa pidetään näyttelyitä, konsertteja ja tapahtumia, ja myös teatterikappaleet kuuluvat Poleenin vakituiseen ohjelmistoon. Kuluvan kauden helmi on operetti Kreivitär Mariza, jonka pääosissa nähdään Angelika Klas ja Jyrki Anttila.

Kangasniemellä juhlitaan pyöreitä


  Syvälahden tanssilavan 60-vuotista taivalta juhlitaan tulevana kesänä huippuartistien kera. Lisäksi lavalle nousevat ”Tähti ja Meripoika” -musikaalin esiintyjät tangokuningas Petri Hervannon johdolla. Kangasniemen toinen kesäteatteri juhlistaa runoilija-professori Otto Mannisen 140-vuotissyntymäjuhlaa. Näytelmä ”Runonmittaaja”’ kertoo Oton ja hänen puolisonsa Anni Swanin sekä heidän ystävänsä Eino Leinon elämästä.



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »