Nro 5-2011
Luokittelu: Varsinais-Suomi, Satakunta ;  Alue-esittelyt ;  Aina ; 
Avainsanat: Varsinais-Suomi, kulttuuripääkaupunki, Turku, Cay Sevón, Naantalin Musiikkijuhlat, talvikonsertti, Somero, Esakallio, Ämyrin lava, Teeriharju, Loimaan seutu, Oprikka, Ala-Hollon tila, Alastaron moottorirata


Kulttuuripääkaupunkivuoden valmistelut olivat kolme vuotta sitten jo täydessä vauhdissa. Kuva: Turku 2011 -säätiö / Miikka Kiiminki

Varsinais-Suomi

Varsinais-Suomi on täynnä matkailun helmiä. Historia, kulttuuri ja meri lyövät leimansa kaikkialle maakuntaan, ja alue onkin vuodesta toiseen yksi maamme vetovoimaisimmista. Ja miksei olisi: tekemistä ja näkemistä riittää ja meri on erilainen jokaisella kerralla – hyvä syy palata takaisin aina uudestaan.


Kulttuuripääkaupunki saavutti tavoitteensa

  Turku on nyt virallisesti maailmankartalla. Kuluvana vuonna käynnissä ollut kulttuuripääkaupunkihanke on osoittautunut menestykseksi, ja toimitusjohtaja Cay Sevón on syystäkin tyytyväinen.

  – Vuosi on ollut iso ponnistus, mutta tuonut hurjia kokemuksia. Vuoden lähestyessä loppuaan olo on tyytyväinen, mutta myös vähän haikea. Kaikki on mennyt yli odotusten, ja toki tällaisen ison hankkeen loppuminen saa olon vähän haikeaksi.

  Sevón kertoo, että Turun kulttuuripääkaupunkihanke onnistui erinomaisesti monilla mittareilla mitattuna: marraskuun alkuun mennessä Turun kulttuurikohteet ja -tapahtumat olivat keränneet yhteensä huimat 1,8 miljoonaa käyntiä, ja tänä vuonna Turku ohitti Tampereen Suomen toiseksi suosituimpana matkailukohteena yöpymismäärissä mitattuna – edelle jäi vain Helsinki. Myös positiivista medianäkyvyyttä on tullut paljon – jos kaikki palstatila muutettaisiin mainoseuroiksi, hankkeen media-arvo pelkästään kotimaan mediassa olisi yli 15 miljoonaa euroa.

  Kulttuuripääkaupunkivuoden suosituimpia tapahtumia ovat olleet ilmaiset, isot ulkoilmatapahtumat, jotka myös toimitusjohtaja Sevón nimeää mieleenpainuvimmiksi tapahtumiksi vuoden aikana.

  – Avajaiset, Tall Ship’s Race regatta ja muinaistulien yö ovat jääneet itselle hyvin mieleen. Samoin erilaiset ympäristötaidehankkeet ovat olleet sykähdyttäviä, ja niitä toivoisin lisääkin, Sevón sanoo.

  Sevón uskoo, että kulttuuripääkaupunki Turku on onnistunut laskemaan kaupunkilaisten – ja suomalaisten ylipäätään – kynnystä osallistua kulttuuritapahtumiin. Taloustutkimuksen kyselyn mukaan vain 9 % vastaajista piti kulttuuripääkaupunkihanketta ”parempien piirien hankkeena”, mikä ilahduttaa Sevónia.

  – Valtaosa vastaajista piti hanketta Turulle ja Suomelle merkittävänä asiana.

  Vaikka hankevuosi lähenee loppuaan, tahti ei hiljene, vaan ohjelmaa ja tapahtumia on runsaasti aina vuoden loppuun asti. Loppuvuoden ohjelma löytyy osoitteesta www.turku2011.fi.

Naantali soi talvellakin


  Naantalissa nautitaan musiikin taiasta talvellakin Naantalin Musiikkijuhlien järjestämissä, jo perinteeksi muodostuneissa talvikonserteissa. Maaliskuun 10. – 11. päivinä pidettävät Talvikonsertit tuovat Naantaliin Antonin Dvorákin, Robert Schumannin, Toivo Kuulan ja Sergei Rahmaninovin teoksia. Konserteissa esiintyvät sopraano Marjukka Tepponen, viulistit Elina Vähälä ja Jaakko Kuusisto, alttoviulisti Lilli Maijala, sellisti Arto Noras sekä pianistit Ralf Gothóni ja Marita Viitasalo.

Mono vinoon Somerolla

  Tanssi-ilon riivaamien kannattaa suunnata Somerolle, jossa parkettia riittää peräti kolmen lavan verran: Tanssilava ja viihdekeskus Esakallio, Ämyrin lava ja tanssitalo Teeriharju pitävät huolen siitä, että tanssikengille löytyy tilausta. Somerolla on hurahdettu tanssiin jopa siinä määrin, että paikalliset tanssijärjestäjät yhdessä Lamminniemen hyvinvointikeskuksen kanssa markkinoivat matkailijoille tanssipaketteja. Katso lisää: www.somero.fi

Maaseutu ja moottoriurheilu kulkevat käsi kädessä

  Loimaalla Loimaan seudun matkailu rakentuu maaseutuympäristön, kulttuurin ja vetovoimaisten käyntikohteiden varaan. Alueella on monipuolisesti erilaisia käsityö- ja kodinsisustusmyymälöitä, kuten Marttilassa sijaitseva Oprikka, joka muokkaa perinteisistä kansallispukukankaista nykyaikaisia asusteita ja sisustustuotteita sekä Ala- Hollon tila – monipuolinen keittiötarvikemyymälä idyllisessä maalaismaisemassa. Maaseutuperinteen kanssa käsi kädessä kulkee moottoriurheilu, joka kerää tuhansia ratalajien ystäviä Alastaron moottoriradalle. Oman lisänsä alueen monipuoliseen matkailuun tuo Loimaan seudun monipuolinen eläimistö: Loimaalla voi nähdä ylväästi astelevan strutsin tai vaikka komean biisonilauman.



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »