Nro 3-2011
Luokittelu: Varsinais-Suomi, Satakunta ;  Teatterit, orkesterit ;  Kesä ; 
Avainsanat: Samppalinnan kesäteatteri, Blondi, kesäteatteri, Turku, Eeva Vilkkumaa, Kike Elomaa


Samppalinnan kesäteatterissa esiintyvät mm. Kike Elomaa, Sami Uotila, Eeva Vilkkumaa, Juhani Laitala, Laura Alajääski, Mikko Vihma ja Kirsti Valve. Kuva: Joni Rantasalo, AdPhoto

Kaunis ja fiksu
Blondi
valloittaa Turussa

Samppalinnan Kesäteatterissa nähdään 23.6.–15.8.2011 uuden musikaalikomedian Blondi -Legally Blonde Pohjoismainen kantaesitys. Ohjaaja Heikki Sankarin mukaan on erittäin harvinaista, että saadaan uusia musikaalioikeuksia Suomeen ja varsinkin kesäteatteriin. Teoksen musiikin 9-henkiselle orkesterille on sovittanut kapellimestari Jussi Vahvaselkä. Suuren musikaaliorkesterin lisäksi lavalla nähdään yhteensä 26 esiintyjää.


  Vaikka Blondi – Leagally Blonde on huumorintäyteistä kesäteatteria, antaa se aihetta myös pohdiskeluun. Musikaali pureutuu komedian keinoin tärkeisiin teemoihin, kuten sukupuolten väliseen tasa-arvoon, seksuaaliseen häirintään ja ennakkoluulojen voittamisen tärkeyteen.

  Vaaleaverikkö Ellen Woodsin tulee jätetyksi, kun poikaystävä aloittaa lakiopinnot Harvardissa. Syyksi mies ilmoittaa etsivänsä vakavasti otettavamman vaimoehdokkaan. Tästä sisuuntuneena Ellenkin pyrkii ja pääsee myös lukemaan lakia samaan yliopistoon. Hauska ja vauhdikas musikaali perustuu Amanda Brownin kirjaan sekä siitä tehtyyn elokuvaan Blondin kosto.

Pääosassa loistaa Eeva Vilkkumaa
 
  – Blondi-Ellen on sympaattinen hahmo. Meille on yhteistä positiivisuus sekä kiinnostus muotia ja pop-musiikkia kohtaan, toteaa Vilkkumaa. Näiden lisäksi löytyy muutakin yhteistä. Myös Vilkkumaa on kauneudestaan ja blondiudestaan huolimatta älykäs nainen, joka suurimman osan vuotta tekee väitöskirjaa Aalto-yliopiston systeemianalyysin laitoksella. Vilkkumaalle sekä tiede että taide ovat tärkeitä ja ne täydentävät toisiaan. Musiikki ja musiikkiteatteri tuovat hänen elämäänsä mukavaa vaihtelua.

  Juhani Laitala esittää musikaalissa yliopiston naisiin menevää professoria, Mikko Vihma Ellenin ex-poikaystävää ja Sami Uotila Harvardin oikeustieteen opetusassistenttia. Heidän mielestään Blondi on mitä parhainta kesäteatteriviihdettä ja sopii kaikenikäisille. Kike Elomaa tekee esityksessä musikaalidebyyttinsä murhasta syytettynä entisenä fitnesstähtenä. Ohjaaja Heikki Sankarin mukaan ainoa sopiva vaihtoehto rooliin oli juuri Kike, joka laulajanuran lisäksi on niittänyt mainetta kehonrakennuksessa. Elomaa on nuoruudesta asti haaveillut pääsevänsä musikaalirooliin, ja vaikka näytteleminen vähän jännittää, Kike on luottavainen.

  – En pelkää haastetta, sillä uskon oppivani uudetkin asiat kovalla treenaamisella. Olen erittäin pedantti tyyppi, hän toteaa. Kike kehottaa musikaalin sanoman tavoin hylkäämään ennakkoluulot.

  – On ihminen sitten minkä painoinen, minkä näköinen, tai minkälainen vain ulkonaisesti, hän voi olla sisäisesti huippu vahva ja saada aikaan vaikka mitä! edelleen trimmatulta näyttävä Kike sanoo ponnekkaasti. Itsekin Kike on varmasti törmännyt ennakkoluuloihin tultuaan valituksi eduskuntaan. Rohkeutta häneltä ei kuitenkaan puutu, sillä kuka muu kansanedustaja uskaltaisi ryhtyä kesäduuniin, jossa edessä on yli 50 täyspitkää esitystä!



Tekstin kirjoittiEeva Oksman


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »