Nro 1-2011
Luokittelu: Savo ;  Alue-esittelyt ;  Nähtävyydet ;  Luontokohteet ;  Museot, kirkot ;  Ostokset, käsityöt, lahjatavarat ;  Aina ; 
Avainsanat: Pohjois-Savo, Leppävirta, Orinoro, Konnuksen kanava-alue, Unnukka


Unnukka-purjehdus. Kuva: Helena Rönkä

Lataa akkusi luonnonkauniilla Leppävirralla

Savon sydämen luonnonkauniilla alueella sijaitseva Leppävirta on lumonnut kävijänsä jo vuosisatoja. Jo 1300-luvulla kaunis Leppävirran reitti houkutteli seudulle eräretkeläisiä, ja sama reitti palvelee myös nykyisin sekä rahti- että henkilöliikennettä Saimaan kanavan kautta Suomenlahdelle.


  Tämän päivän eräretkeilijä pääsee nauttimaan samoista jylhistä maisemista kuin esi-isänsä satoja vuosia aikaisemmin. Nykyisinkin matkailijan askeleet johdattavat usein Orinoron upealle rotkolle, yhdelle Savon seitsemästä ihmeestä. Tämä 100 metriä pitkä ja 20 metriä syvä kalliomuodostelma on legendan mukaan saanut alkunsa kun Luojalta loppui luomistyössä maa ja sitä piti ruveta venyttämään, jolloin maan kuori repesi Orinoron kohdalta. Toisen teorian mukaan rotko syntyi jääkaudella mannerlaattojen liikkumisen seurauksena…

  Niin tai näin, Soisalon saaressa Mustinmäessä sijaitseva Orinoro on mainio retkikohde koko perheelle. Merkittyä luontopolkua pitkin pääsee patikoimaan aina rotkon pohjalle asti, jäätikön uurtamien kallioseinien katveeseen, ja rotkon pohjalla on turvallista kulkea parin sadan metrin matkalle tehdyillä pitkospuilla. Reitin varrella sijaitsevan lammenrannan laavulla on hyvä paistaa välipalamakkarat. Rotkon pohjalla pulppuaa lähde, ja alueella kasvaa mm. raidankeuhkojäkälä ja pohjankorvanjäkälä. Lumi ja jää säilyvät aina kesäkuulle saakka tässä luonnonihmeessä, joka nimensä mukaisesti on historiansa aikana ollut monen orin surma.

Konnuksen kolme kanavaa

  Luonnossa viihtyvälle Leppävirta tarjoaa paljon muutakin tekemistä, nautti sitten kalastuksen leppoisuudesta tai mönkijäsafareiden jännityksestä. Kolme eri-ikäistä kanavaa ja viisi koskea käsittävällä Konnuksen kanava-alueella on koskia ja laitureita kalastamista varten, ja alue onkin kalastajien suosiossa, sillä Konnuksella kala nappaa – ja vaikkei nappaisikaan, puitteet itsessään ovat jo nautinto! Kanava yhdistää kaksi järveä, Kallaveden ja Unnukan, ja vesi mahdollistaakin kalastuksen lisäksi myös melonta- ja veneilyretket. Konnus on helppo ottaa haltuun myös patikoiden, liikkumista helpottavat alueelle rakennetut pitkospuut, ja historiallinen kanava-alue onkin retkeilijöiden suuressa suosiossa.

Suomee ja savvoo – hiljoo ja kovvoo


  Savon kielen ja kulttuurin lyhyt oppimäärä kannattaa ehdottomasti suorittaa Leppävirtaan kuuluvassa Konnuslahden kylässä, Pajaharjun muatilalla ja Kotjmusejossa. Tilan savolaistakin savolaisempi isäntäpari, Pirjo ja Pekka Ropponen pyörittävät luomutilaa, jossa riittää elukoita lasten rapsuteltaviksi – pihapiirissä käyskentelee ainakin lampaita, lehmiä ja kanoja. Menneiden aikojen maatalouteen pääsee tutustumaan tilan museossa, jossa on näytillä ”meelkein miljoona esinettä muatallouven, kotjtallooven, ja vaekka minkä tallooven muistoks”. Isäntäväeltä saa halutessaan opastetun kierroksen museon tiloihin, joko lyhyen tai pitkän kaavan mukaan. Aidolla savolaisella otteella vedetty museokierros on taatusti kokemisen arvoinen.

  Pajaharjun tilalla on myös mökkimajoitusta erikokoisissa mökeissä, joista osassa voi asua niin kesä- kuin talviaikaan.

  Konnuslahden komeissa maisemissa järjestetään myös mönkijä- ja moottorikelkkasafareita.

Kulttuurinnälkää tyydyttämässä

  Kulttuurin ja arkkitehtuurin ystäville ehdoton vierailukohde Leppävirralla on itsensä Carl Ludwig Engelin suunnittelema kirkonkylän kaunis kirkko, yksi Suomen 284 tiekirkosta. Vuonna 1846 valmistunut uusklassillinen harmaakivikirkko on maamme seitsemänneksi suurin luterilainen kirkko, jossa on istumapaikkoja peräti 2200 ihmiselle. Leppävirran kirkko on suosittu konserttipaikka, ja sen akustiikka sekä vuonna 1989 valmistuneet urut ovat saaneet kiitosta maamme eturivin solisteilta ja urkureilta.

  Kirkonmäellä sijaitseva Leppävirran kotiseutumuseo tutustuttaa suomalaisen maaseudun historiaan. Aiemmin viljamakasiinina toiminut rakennus muutettiin museokäyttöön1960-luvun alussa. Sen kokoelmiin kuuluu noin 3 000 esinettä ja noin 7 000 valokuvaa, jotka esittelevät pitäjän historiaa, elinkeinoja ja kulttuuria aina kivikaudelta nykyvuosikymmenille.

  Leppävirta on näytellyt oleellista osaa suomalaisen teollisuushistorian näyttämöllä, sillä yksi Suomen nykyäänkin vahvimmista teollisista nimistä, Hackman, on saanut alkunsa Sorsakosken taajamassa Leppävirralla. Sorsakosken tehdasmiljöö on edelleenkin tutustumisen arvoinen kohde jokaiselle, jota suomalainen teollisuushistoria kiinnostaa. Tuotanto jatkuu nykyisin teräsastioiden muodossa Iittala Oy:n toimesta. Leppävirta tunnetaan nykyisin energiateknologin yrityksistään, jotka toimivat maalämmön ja kaukolämmön aloilla.

Leppävirtaa shoppaillen ja soudellen

  Leppävirralla vietetään aktiivista arkea ja juhlaa erilaisten tapahtumien merkeissä. Kesällä kylä herää eloon erilaisten musiikkitapahtumien tahdissa ja kesäteatterin merkeissä. Monipuoliset urheilutapahtumat soudusta saappaanheittoon kutsuvat leikkimielisiin kilpailuihin niin paikallisia asukkaita kuin matkailijoitakin. Perinteiset lavatanssit kuuluvat totta kai olennaisesti Leppävirran kesään: Tanssipaviljonki Tulenliekissä vipattavaan tanssijalkaan saa varmasti helpotusta, sillä Tulenliekissä tanssahdellaan peräti kolmella lavalla.

   Matkailukeskus Unnukka palvelee matkailijoita läpi vuoden, ja matkailuvinkkien ohessa Unnukassa voi tehdä myös ostoksia, sillä Iittala outlet ja Kerman Saven astiamyymälä sijaitsevat Unnukan yhteydessä. Shoppailun lomassa voit virkistyä hemmottelevan kahvihetken tai herkullisen aterian merkeissä Lounaskahvila Unnukassa.

Virkistystä Vokkolassa

  Vokkolan liikunta-alueelta löytyvät tennis- kori- ja pesäpallokentät, laadukas yleisurheilu- ja nurmijalkapallokenttä, skeittialue sekä lasten leikki- ja liikennepuisto, joissa purkaa energiaa. Lisäksi kauniissa järvimaisemassa kulkee upeita ulkoilu- ja lenkkipolkuja, joiden nostattama hiki huuhtoutuu kylpylähotelli Holiday Club Vesileppiksen lämpimissä altaissa.



Tekstin kirjoittiMatleena Ikonen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »