Nro 3-2010
Luokittelu: Lappi ;  Savo ;  Varsinais-Suomi, Satakunta ;  Uusimaa ;  Ahvenanmaa ;  Erikoishaastattelut ;  Aina ; 
Avainsanat: esteettömyys, esteetön, näkövamma, Lotta Lundell, Ronja Oja

Esteetön matkailu


– Olen minä joskus väärään paikallisbussiin hypännyt. Jäin sitten vain seuraavalla pois, Lotta Lundell hymähtää.

Näkövamma ei estä reissaamista

Lotta Lundell keksii paljon kehitettävää näkövammaisten huomioimisessa, vaikka ei itse ole joutunut tinkimään matkustelustaan.


  Kaarinalainen Lotta Lundell on lievästi näkövammainen mutta aktiivinen lukiolainen. Lundell on osallistunut Näkövammaisten keskusliiton nuorisotoimijaryhmän leireille eri puolella Suomea. Hän on myös matkustanut itse paljon. Lukiossa Lundell pärjää apuvälinein: oma kannettava tietokone suurentaa tekstejä. Keväällä 18 vuotta täyttänyt opiskelija ei voi kuitenkaan näkönsä takia hankkia ajokorttia. Julkisissa kulkuvälineissä kulkeminen on tullut tutuksi.

  – Kun lähden kotiin Turun keskustasta, minun pitää aina lähteä torin pysäkiltä. Siinä bussi pysähtyy aina, ja näen bussin numeron. Tavallisella pysäkillä en erota bussien numeroita enkä siis osaisi pysäyttää oikeaa autoa, Lundell kertoo.

  Kotoa kaupunkiin kulkeminen on helpompaa, sillä kotipysäkin edestä ajaa vain yksi linja. Pikavuoropysäkille on hyvä saada joku tuttu auttamaan oikean bussin bongaamisessa.

  – Olen minä joskus väärään paikallisbussiin hypännyt. Jäin sitten vain seuraavalla pois, Lundell hymähtää.

Junien kuulutukset auttavat

Junissa Lundell on matkustanut paljon.

– En näe rautatieaseman isoja tauluja, joissa näkyy, mille raiteelle mikäkin juna saapuu. Etsin aina pienemmän taulun, jonka lähelle pääsen.

Lundell uskoo, että selviäisi myös tuntemattomalla juna-asemalla, jos hän on saanut hyvät ohjeet. Ihmismassaa voi myös seurata. Lundell käyttää asemilla valkoista keppiä. Silloin muut ihmiset ymmärtävät häntä helpommin.

  – Lentokentillä en ole vielä liikkunut yksin. Suomen sisäisillä lennoilla pärjäisin varmaankin yksinkin. Ulkomaille matkustaessa valitsisin mieluummin suoran lennon, etten joutuisi selvittämään tietäni välilaskuissa.

  Laivamatkailu on myös Lundellille tuttua.

  – Risteilyllä löydän kannelta toiselle ja hytinkin numeron, mutta en sielläkään oikeastaan liiku yksin.

  Lundell kiittelee näkövammaisten huomioimista junissa. Lundell toivoisi, että myös muissa julkisissa kulkuneuvoissa kuin junissa kuulutettaisiin pysäkit ääneen. Samaa toivoo täysin sokea helsinkiläinen Ronja Oja, 17. Hän käyttää raitiovaunua ja bussia ja on opetellut reittinsä ulkoa. Joskus hän joutuu muistamaan mutkista, missä kohtaa hänen tulee jäädä pois.

  – Usein kuski tai muut ihmiset kyllä auttavat. Monesti joku tuntematon haluaa saattaa minut junaankin, Oja kertoo.

  InterCity-junissa paikat on merkitty myös pistekirjoituksella. Lundell ei lue pistekirjoitusta, mutta Oja lukee.

  – Tosin usein, kun alan lukea istumapaikkojen pisteitä, joku matkustaja jo kysyy paikkaani ja opastaa minut oikealle paikalle, Oja kertoo.

Ääntä, huomioväriä ja isoa fonttia

  Lundell on matkustanut lukion orkesterin mukana.

  – Hyvä valaistus on tärkeää. En voisi mennä esiintymään lavalle, jos en olisi käynyt siellä etukäteen. Kerran, kun nousimme lavalle epäsäännöllisiä portaita, niihin teipattiin minua varten merkit.

  Lundell painottaa, että kaikkialla on tärkeää aina merkitä reuna huomiovärillä, jos lattian korkeus muuttuu. Rappusissakin auttaa, että rappusten reuna on erivärinen ja tuntuu erilaiselta kuin portaat muuten. Muutoin näkövammainen joutuu tunnustelemaan portaan koon ja korkeuden.

  Hotellien ja ravintoloiden buffet-ruokailuissa Lundellin ongelmaksi koituu usein liian pienet ruokalajien kyltit. Allergioidenkin takia on tärkeää, että ruokien nimet ovat helposti luettavissa.

Näkövammainen haluaa kuulla

  Lundell tietää kokemuksesta, että hyvät oppaat kruunaavat näkövammaisten nähtävyyskäynnit. Leirikoulussa Ahvenanmaalla hän vieraili Taffelin tehtaalla mutta ei juurikaan nähnyt, miten sipsejä valmistetaan. Oppaan hyvä kerronta antoi kuitenkin jotain tietoa.

  – Paras tapaamani opas oli Mekaanisen musiikin museossa. Saimme kokeilla ja kuunnella musiikkikoneita, jotka soittivat musiikkia, mutta laulava ja upean hauska opas oli aivan mahtava ja teki paikasta elävän, Lundell hehkuttaa.

  Myös Raaseporin linnan raunioilla Lundell on saanut kuulla hyvän oppaan tarinointia.

  Ronja Oja on matkustanut perheen kanssa joka kesä asuntovaunulla ympäri Suomea. Nuorempana Oja näki vielä jonkin verran. Nyt sokeana hän siis osaa kulkea joillain leirintäalueilla.

  – Kuninkaanlähde Kankaanpäässä on kiva ja tuttu paikka. Jos menen ihan uuteen paikkaan, esimerkiksi yleisissä vessoissa käyminen on vähän haastavaa, Oja kertoo.

  Oja haluaisi Lappiin vaeltamaan. Lundell nauttii talviurheilulajeista. Näkövamma ei todellakaan ole este aktiiviselle elämälle ja reissaamiselle kotimaassa.



Tekstin kirjoittiLiisa Lundell


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »