Nro 3-2010
Luokittelu: Pohjanmaa ;  Alue-esittelyt ;  Museot, kirkot ;  Aina ; 
Avainsanat: Etelä-Pohjanmaa, museo, Nelimarkka, taide, näyttely, Alajärvi

Nelimarkka-museo on



Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo

Taiteilijaprofessori Eero Nelimarkan mukaan taide kuului kaikille, joten hän painotti mahdollisuutta taiteen kokemiseen ja taideopetukseen myös syrjäseuduilla.


  ”Taide kuuluu kaikille,” uskoi Eero Nelimarkka (1891 – 1977). Koska muillekin kuin pääkaupunkiseudun asukkaille tuli tarjota mahdollisuus visuaalisten taiteiden kokemiseen, Nelimarkka perusti nimikkomuseonsa isänsä kotitilalle Alajärven Pekkolaan. Vuonna 1964 avattu museo toimii nykyään myös Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseona.

Eero Nelimarkka – pohjalainen taiteilija ja museon perustaja

  Eero Nelimarkka syntyi 10.10.1891 Vaasassa käsityöläisperheen kuopuksena. Perhe oli vaasalaistunut työn perässä, vaikka vanhempien suvut olivat asuneet Alajärvellä 1700-luvulta alkaen. Kansakoulun jälkeen nuori Eero valmistui sokerileipuriksi, mutta kiinnostus kuvataiteisiin johdatti hänet lopulta Pariisin kautta Helsinkiin taideopintojen pariin.

  Nelimarkka on tunnettu etenkin pohjalaisista lakeusmaisemistaan, mutta hän ei kuvannut ainoastaan pohjalaista luontoa vaan myös henkilöitä, asetelmia ja kaupunkinäkymiä. Nelimarkan henkilögalleriassa esiintyvät eri alojen taiteilijat, sotilaat, professorit ja poliitikot siinä missä kansanmiehet ja emännätkin. Interiööreistä etenkin tupakuvat henkivät aitoa pohjalaisuutta.

  Nelimarkan haave oman museon perustamisesta kietoutui yhteen taidekouluidean kanssa; toista ei ollut olemassa ilman toista. Hän perusti jo vuonna 1945 Nelimarkka-Rahasto säätiön, jonka erityiseksi tehtäväksi kirjattiin ”avustaa ja tukea kristillistä sivistystyötä maassamme sekä ylläpitää ja kartuttaa säätiön taidekokoelmaa”. Nelimarkka-museo avattiin 8.8.1964.

Museo tänään


  Vuonna 1981, neljä vuotta Eero Nelimarkan kuoleman jälkeen, Alajärven kaupunki osti museokiinteistön ja sitoutui pitämään yllä ammattimaista museotointa. Tällä hetkellä museon kokoelmiin kuuluu yli 2000 teosta, noin 12 000 valo- ja diakuvaa, pieni käsikirjasto, leikearkisto sekä Eero Nelimarkan perikunnan vuonna 1992 lahjoittama laaja, kulttuurihistoriallisesti merkittävä muistiinpano-, valokuva- ja kirjearkisto. Nelimarkka-museo panostaa erityisesti taidekasvatustyöhön: museossa järjestetään työpajoja ja tapahtumia erilaisille ryhmille koululaisista työyhteisöihin. Museon tehtäviin kuuluu myös Eero Nelimarkan ja pohjalaisen taiteen tutkimus.

  Nelimarkan tuotantoa esittelevän perusnäyttelyn lisäksi museossa järjestetään vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä, konsertteja sekä teemapäiviä. Vaihtuvien näyttelyiden tilassa on vuoden sisällä nähty mm. Outi Heiskasen grafiikkaa, Marja Sunan koru-, tekstiili- ja paperitaidetta sekä keskipohjalaislähtöisten kuvanveistäjien Jaakko Pernun ja Riku Riipan yhteisnäyttely. Kansainvälistä tuulahdusta Alajärvelle tuo museon vieressä sijaitseva Nelimarkka-residenssi, jossa asuu ja työskentelee 4 – 6 taiteilijaa vuosittain. Museokauppa Neljän markan putiikki on avoinna ympäri vuoden ja kesäkahvila Cafè de Nelimarkassa voi näyttelykäynnin lomassa nauttia uniikin Nelimarkka-leivoksen.

  Tulossa olevista näyttelyistä kannattaa huomioida toukokuussa avautuva suurnäyttely Taiteen tien kulkija, joka avaa uuden näkökulman lakeuden tulkkina tunnetun Nelimarkan taiteeseen ja asettaa pohjalaisen taidemaalarin kansainväliseen kontekstiin, osaksi eurooppalaista modernismia. Loppuvuodeksi 2010 on puolestaan luvassa talon täydeltä pohjalaista taidetta Pohjanmaan taidetoimikunnan Valoa / Ljus -aluenäyttelyn muodossa.



Tekstin kirjoittiAira Huovinen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »