Nro 4-2010
Luokittelu: Pirkanmaa, Häme ;  Tapahtumat ;  Aina ; 
Avainsanat: Sibeliustalo, Lahti, konsertti, tapahtuma, satukonsertti, Finlandia-klubi


Mm. ihastuttava Anna Puu nähdään Sibeliustalossa.

Ennätysmäisesti konsertteja & komiikkaa Sibeliustalon kymppisyksyssä

Sibeliustalon 10-vuotisjuhlinta jatkuu syksyllä ennätysmäisellä ohjelmatarjonnalla. Elokuussa alkaneelle ja joulukuuhun lopulle ulottuvalle syyskaudelle on tullut runsaasti lisää erilaisia tapahtumia kaiken ikäisille kävijöille ja moneen makuun; syksyssä on valinnan varaa peräti yli sadan tapahtuman verran.


  Lapsille suunnattuja satukonsertteja on neljä, joista Jääkuningattaren linnanjuhliin voi tulla pukeutuneena prinsessaksi tai prinssiksi. Nuorten ja entisten nuorten Finlandia-klubilla vedetään yli 20 keikkaa ja poiketaan rock-genrestä K Cuben ja UMO Jazz Orchestran kohdalla. Keikat ovat ikärajattomia, joten alaikäisetkin pääsevät suosikkiensa keikoille.

  Pääsalissa vierailee nuoria ja vähän varttuneempia suomalaisten suosikkeja, muun muassa Anna Puu, Johanna Kurkela, Irina ja Anna Eriksson, Maria Lund komeiden sotilassoittajien kanssa, Anneli Sari Taivaanportit-kiertueella ja Katri Helena. Matti ja Teppo, Kari Tapio ja Jorma Kääriäinen eivät petä yleisöään. Vesku Loiri keikkailee tänä vuonna vain joulukonsertin merkeissä.

Kauneimmista lauluista klassiseen

  Iltapäivän Sävelissä kolme eturivin tenoria Jyrki Anttila, Anssi Hirvonen ja Seppo Ruohonen esittävät 80-vuotiaan Mauno Kuusiston rakkaimpia lauluja Heijastuksesta Sorrentoon.

  Georg Otsin syntymän 90-vuotiskiertueella Tallinnan Filharmonisen Orkesterin solisteina esiintyvät Mart Sanders ja Tapani Kansa. Lahden Operettifestivaali esittää kokonaisen klassikko-operetin Mustalaisruhtinar, jonka pääosissa laulavat Johanna Rusanen-Kartano ja Jyrki Anttila. Pianisti Pauli Karin Hooked on Music! -konsertissa vierailevat Sinfonietta Lentua ja Severi Pyysalo.

  Joulukuussa kuullaan urkujen soivan Pentti Eerolan ja basso Jaakko Ryhäsen Joulu, kruunu kirkkahin -konsertissa sekä Barbara Hendricksin Suomen kiertueella, jossa uruissa taituroi Kalevi Kiviniemi. Herkkiä hetkiä on lupa odottaa myös Tarja Turusen ja Pentti Hietasen joulukonserteissa.

Iätöntä ja rentoa meininkiä

  Lokakuun Iltapäivän Sävelissä Eki Jantunen ja Mutkattomat juhlivat 35-vuotista uraansa solistina Kaija Pohjola ja juontajana napakymppi Kari Salmelainen. Korsuorkesteri jatkaa samalla linjalla ja saa ikinuoret tähdet Pirkko Mannolan, Vieno Kekkosen ja Marjatta Leppäsen sulostuttajikseen. Ilkka ”Junnun poika” Vainio viettää viisikymppisiään tangokuninkaallisista ja Myrskylyhty-orkesterista koostuvan kaartin kanssa. Stand up -komiikan sanailuille nauretaan syksyllä peräti yhdeksänä iltana.

Kauden tapaus: Spaghetti Western Orchestra!

  Oikea Ennio Morriconen sävellys Hyvät, pahat ja rumat kuullaan mitä herkullisimmilla instrumenteilla tuotettuna viiden australialaismuusikon lännenmusiikin showssa, jossa valoilla ja huumorilla on merkittävä osuus. Yhtye esiintyy ensimmäisen kerran Suomessa tiistaina 2.11. Sibeliustalossa.

  Varsinaiset megapikkujoulut vietetään Metsähallissa la 27.11., jolloin vauhdin antaa bilebändi Jokin Paikallinen Bändi ennen kuin estradille nousee Yö-yhtye. Iltaa isännöi Mikko ”Peltsi” Peltola.



Tekstin kirjoittiMarja-Leena Sovinen


Näistä olemme kirjoittaneet:
Alue-esittelytErikoishaastattelutTapahtumatNähtävyydetLuontokohteetRuokailu, majoitusTeatterit, orkesteritLiikunta, hyvinvointiMuseot, kirkotOstokset, käsityöt, lahjatavaratJuhlapaikat, kokouspaikat
Hae
Hae

Juttuarkiston etusivulle »